skip to main |
skip to sidebar
Nature´s Farm: Natural Pine Bark Extract (Luonnonmukainen männynkaarnauute), 30 annospussia (100 mg) $46,90!
Vapaasti suomentaen: "Männynkaarnauute on voimakas antioksidantti, joka suojelee soluja vapaiden radikaalien aiheuttamalta tuholta. Vaikuttavampana kuin A- ja E-vitamiinit sillä on tulehdusta ehkäisevä vaikutus, se parantaa ihon sileyttä ja elastisuutta, vahvistaa verisuonien seinämiä ja edistää verenkiertoelimistön ja keuhkojen terveyttä."
Jos Googleen laittaa hakusanaksi "natural pine bark extract", saa joukon tutkimustuloksia, joissa osoitetaan männynkaarnan mm. auttavan urheilijoita ja ADHD-lapsia.
Olisipa joku suomalainen voinut keksiä tämänkin (Haloo elintarvikeinsinöörit!?) ja nyt Suomen edistyksellisin vientituote voisi olla terveysvaikutteinen pettuleipä, laskekaapa kilohintaa männynkaarnalle!
No, lohduttaudutaan sillä, että Alvari-sedän vanha Savoy-vaasi on edelleen muodin huipulla. Katsokaapa vaikka oheista mainosta, joka on esiintynyt isokokoisena Singaporen muotiviikkojen aikana vähän siellä ja täällä.
On harhakuvitelmaa, että minun sukupolveni opiskeli tonnikalan ja makaronin voimalla. Pitkinä iltoina piirustussalissa ja kiireisinä penninvenytysaikoina soluasuntojen keittiöissä syötiin pikanuudeleita. Kiehuvaa vettä, maustepussi sekaan ja nuudelit likoamaan - kahdessa minuutissa ateria on valmis. Aasialaiseen halpaan pikaruokaan turvauduttiin joskus jopa keittämättä, nuudelit pystyi syömään suoraan paketistakin.
Nostalgiset muistot tulivat mieleen, kun ihmettelin singaporelaisten ruokakauppojen nuudelihyllyjä. Metrikaupalla pikanuudelipaketteja, tarjolla yli 25 eri merkkiä. Singaporelaiset rakastavat pikanuudeleitaan eli Mee, suurinpiirtein suomenkokoinen väestö söi niitä viime vuonna 13 300 tonnia! Samat kuivat kiharat, jotka aukeavat nuudeleiksi parissa minuutissa, mutta ihania eksoottisia makuja (verrattuna opiskeluaikoihin, jolloin tarjolla oli joko shrimp, beef tai chicken flavour). Nuudelit maistuvat edelleen, erityisen persoksi niille osoittautuu Ellen. Nykyään tosin valitsen hyllystä halvimman paketin sijaan version, joka on free of MSG and trans fat.
Paikallisen sanomalehden Lifestyle -liite julkaisi hiljan rakastettujen pikanuudeleiden kunniaksi 50 kokkien ja ruokatoimittajien reseptiä, joilla valmistaa pikanuudeleista oikeaa ruokaa. Tässä teille poimittuja paloja, joita itse ajattelin kokeilla:
Indonesialainen Beehoon Goreng
2 pkt pikanuudeleita (beehoon)
1 rkl kasviöljyä
1 rkl voita
4 valkosipulin kynttä viipaloituna
4 pientä aasialaista shalottisipulia viipaloituna
2 munaa kevyesti vatkattuina
100g chye sim (pinaatin kaltainen tummanvihreä lehtivihannes)
100g herneenversoja
(makeaa) soijakastiketta maun mukaan
80g kurkkua lohkoina
2 tomaattia lohkoina
Liota nuudeleita kuumassa vedessä, kunnes ne irtautuvat toisistaan. Kuumenna öljy ja voi vokkipannussa, paista sipuleita, kunnes tuoksuvat. Lisää munat, chye sim ja herneenversot (toisessa samnkaltaisessa ohjeessa käytetään julienne-porkkanoita ja ruohosipulia). Lisää nuudelit ja soijakastike ja paista tasaisesti, lopuksi lisää kurkku ja tomaatti.
Kana-balsamico nuudelit
2 pkt pikanuudeleita
4 rkl auringonkukkaöljyä
2 rkl valkosipulia pieneksi pilkottuna
100g kanan rintafilettä viipaloituna
1 rkl tuoretta korianteria leikattuna
yhden sitruunan mehu
1 punainen chili viipaloituna
ripaus suolaa
1 rkl balsamiviinietikkaa
Valmista nuudelit kiehuvassa vedessä ja jätä odottamaan. Kuumenna öljy paistinpannussa ja paista valkosipulia 1 minuutti. Lisää loput ainekset ja paista, kunnes kana on kypsää. Kaada seos nuudeleille ja liemelle, sekoita ja tarjoa.
Tämä tapaus kuuluu taas niihin maailman ihmeisiin ja ällötyksiin, joista on ihan pakko kirjoittaa. Ensin pari varoituksen sanaa: Singaporen muslimiväestö on hyvin rauhallista ja elää hyvässä sovussa muiden etnisten ryhmien seassa. Moniavioisuutta ei tunnusteta Singaporen lain mukaan.
Singaporessa on noin viisi miljoonaa asukasta, joten tänne mahtuu rikoksia laidasta laitaan, ihan niin kuin Suomeenkin (tosin, jos lehtien uutiskynnyksen ylittäviä rikoksia laskee, täällä on huomattavasti vähemmän suomalaisittain suosittuja pahoinpitelyjä ja tappeluita).
Olipa kerran perhe. Siihen kuului isä ja kymmenen äitiä sekä 64 lasta, 33 poikaa ja 31 tyttöä, joista 21 yläasteikäisiä, 28 ala-asteikäisiä, 12 esikoulussa ja kolme alle 3-vuotiasta. Kaikki elivät avioliitossa, liitot oli rekisteröity kahden vuoden aikana 1980-luvun lopulla Thaimaassa, jolloin vaimot olivat 17-20-vuotiaita. Perhe asui kolmessa 7-huoneisessa asunnossa, jotka sijaitsivat samassa kerrostalossa Singaporessa. Viisi äideistä kävi töissä kodin ulkopuolella, viisi pyöritti taloutta. Perhe omisti kuljetusalan yrityksen, jolla oli omia minibusseja. Kodinhoito pyöri kuin hyvin rasvattu kone. Ruokaostokset tehtiin kerran viikossa pakettiautolla, kaksi äitiä ajoi kauppaan ja heidän tullessa takaisin lapset kantoivat ruokasäkit alimpana sijaitsevaan asuntoon, jossa toimi perheen ruokakeskus. Yksi äideistä hoiti pääasiallisesti kokin tointa ja valmisti mm. joka kouluaamu 49 lounaseväspussia perheen lapsille. Muu tilankäyttö oli jaettu siten, että yksi asunnoista oli päivisin lasten opiskelutilana, öisin tyttöjen makuutilana. Toinen asunto oli poikien makuutilana. Isällä oli oma makuuhuone ja aviollisia velvollisuuksia hoidettiin kiertävän nukkumajärjestyksen mukaan. Isän tehtäviin kuului myös lasten (uskonnollinen) kasvatus, jota hän hoiti megafonin välityksellä. Vapaa-aikana perheen pojat pelasivat usein jalkapalloa, heistä muodostui mainiosti omat joukkueet.
Mitenkäs juttu sitten päättyi ja miksi perheestä tuli laajemmaltikin kuuluisia, eikä vain oman naapuruston hämmästyksen kohde? Perheen 46-vuotias isä tuomittiin 32:ksi vuodeksi vankeuteen ja 24:ään raipaniskuun kuuden teini-ikäisen tyttärensä raiskaamisesta. Myös kolmea äitiä syytetään osallisuudesta. Kunnon patriarkka on ollut telkien takana jo vuoden päivät. Äitien pyörittämän perheen avuksi on ilmaantunut samaan taloon muuttanut "perheystävä", jolla itselläänkin on kaksi vaimoa ja seitsemän lasta. Tämä hoitaa perheen pään tehtäviä esimerkiksi kurittamalla isättömiä lapsia.
Singapore äänestettiin tänä vuonna parhaaksi kohdemaaksi ulkomaalaiselle työntekijälle koko Aasiassa. Huraa.
Oheisessa kuvassa skoolaavat suomalaiset expat-rouvat Kansainvälisen Naistenpäivän kunniaksi Sisun eli Singaporen suomalaisten omassa aamukahvitilaisuudessa.
Eräässä gallupissa oli pyydetty Singaporen ulkomaalaisia listaamaan asioita, joista he pitivät vähiten täällä. En muistanut tallettaa tuloksia, mutta listalla oli ainakin kiasu-käytös (muita asioita, jos oikein muistan: piittaamattomat kuskit liikenteessä ja moskiitot). Kiasu liitetään singaporelaisiin jonkinlaisena kansallisena mentaliteettina, enemmän pahassa kuin hyvässä.
Sana kiasu on Hokkienia, eli erästä kiinan murretta, ja se käännetään suurinpiirtein menettämisen peloksi. Menettää siis mitä? - Kasvonsa, dollarin tai kaksi, paikan ensimmäisenä jonossa, ilmaisen kaupanpäällisen jne. Kyse on siis kilpailuhenkisyydestä ja ahneudesta. Koska kiasua on vaikea selittää, parasta turvautua esimerkkeihin:
Singaporelaisten lapset yritetään laittaa jo taaperoina parhaisiin esikouluihin, joista voi yletä parhaisiin kouluihin ja yliopistoihin. Lapsille voi hankkia jos jonkinlaista IQ:a (älykkyyttä) mukamas parantavaa lisäkoulutusta ja jopa lisäravinteita. Näin taataan lapselle kaikista parhaat lähtökohdat.
Siellä missä avataan milloinkin joku uusi ostoskeskus tai alkaa alennusmyynti, voi bongata jo tunteja aikaisemmin valtavat jonot. Ihmiset jonottavat, jos vain luvassa on jotain ilmaista tai erityisen hyvä tarjous ensimmäisenä saapuville. Tarjous ei ole tarjous, jos kaupanpäällisinä ei tule vähintään free gift sekä mahdollisuus osallistua johonkin onnenpyörän pyöritykseen tai vastaavaan lucky draw -tempaukseen.
Hassuin esimerkki ahneudesta, tai nuukuudesta, tulee kuitenkin tässä: moottoriteillä voi kuulemma bongata muutamaa minuuttia ennen ruuhka-ajan (ja tietullimaksun, joka on yksi dollari eli puoli euroa) päättymistä jonoittain mersuja ja bemareita, jotka pysähtyvät pientareelle odottamaan kellonviisarin räpsähdystä. Muistutuksena, että jo auton omistaminen on singaporelaiselle todella kallista puuhaa.
Me ulkomaalaiset opimme kyynerpäätaktiikkaa kiasuja vastaan. Se tarkoittaa mm. että ei anna toisten napata taksia nenän edestä, jos olit ensimmäisenä odottamassa. Jatkuvasti joku yrittää. Jos olet menossa kaupan kassajonoon, kiihdytä tahtia tai varmasti joku kiilaa juoksuaskelin ohitsesi viimeisellä metrillä. Jonossa pitää muistaa likistäytyä edelliseen kiinni. Ei ole epätavallista, että joku yrittää maksaa "välissä", joku taas pitää paikkaa kahdessa jonossa yhtä aikaa, vaihtaen sitä mukaa, kumpi etenee nopeammin.
