11/12/2008

Osa 80: Elämää jokivarressa




Tein eilen pitkän kävelyn Singapore-joen jokisuusta, eli vanhimmasta osasta sivistynyttä Singaporea, joen vartta seuraten tänne Rivervalley:n saakka, missä väliaikainen asuntomme sijaitsee. Kävelystä muodostui jonkinlainen hyvästijättö väliaikaiselle kotikaupungille. Tippa tuli linssiin jo Asian Civilisations Museumin kohdalla, lempimuseoni, missä voisin viettää aikaa tunteja, ja etenkin museon yhteydessä sijaitsevan IndoChine-ravintolan kohdalla muistui mieleen ihanat aasialaiset herkut, jotka jäävät taakse. (Paitsi tietysti ne, joita olen opetellut kokkaamaan itse. Ja onhan Helsingissä pari hyvää nepalilaista ravintolaa.)


Singapore River on ollut kirjaimellisesti elävä ainakin siihen saakka, kun sampan-veneet, eli asuinveneet kiellettiin. Vanhoissa valokuvissa koko Boat Quay on niitä täynnä. Siitä kai nimikin. Nykyisin Boat Quayssa on rivi turistiravintoloita. Boat Quayn jälkeen kävelin läpi Clarke Q
uayn, ravintola- ja baarialueen, jonka shophouset on maalattu pastellivärein ja terassit katettu kamalilla sienimäisillä katoksilla. Clarke Quayn jälkeen tulee Robertson Quay, missä en ollut koskaan aiemmin edes käynyt. Täällä on säilynyt vanhoja siirtomaa-aikaisia godowneiksi kutsuttuja jokivarren varastoja, joissa käytiin joskus kauppaa mm. raakakumista. Sitten olinkin jo melkein perillä. "Meidän" päässä jokea on isoja roskapuomeja, joihin kerätään kaikki joessa lilluva töhkä. Sen lisäksi täällä näkee monitoriliskoja, kilpikonnia ja jotain, joka pulpahtelee pinnan alla siellä täällä (kaloja?). Yksi iso monitorilisko oli puomilla raatelemassa löytämäänsä herkkupalaa.

Sunnuntaiaamuna asuntomme tiskialtaaseen oli jäänyt pesemättömiä astioita. Herättyäni menin laskemaan vettä vedenkeittimeen. Kun laskin lämmintä vettä hanasta, loikkasi tiskien seasta esiin iso lihava gekko. Sellainen, jolla on läpikuultava iho ja mulkosilmät. Säikähdin tietysti. Gekko vaan olla möllötti niin kauan, että uskoin jo keittäneeni sen hanasta päästämälläni kuumalla vedellä. Pyysin Tuomasta siivoamaan kypsän gekon pois. Mutta gekko oli jo kadonnut, eikä sitä ole sen koomin näkynyt.

01/12/2008

Osa 79: Kielletty harrastus


Kadehdin hieman niitä energisia expatteja, jotka ehtivät - eli saavat aikaiseksi - käydä kuntosalilla, treenata ystävien kanssa sponsoroitua Nordic Walkingia (= sauvakävelyä), ottaa tennis- tai golftunteja, käydä golfmatkoilla Malesiassa, treenata triathlonia, harrastaa sukellusmatkoja, laitesukelluskurssista puhumattakaan.... Selitykseni on, että näin pienten lasten kanssa en voi, ellen halua jättää lapsia kokonaan koulun ja apulaisen harteille. Ja rehellisesti sanottuna, vaikka minulla olisi kaikki aika maailmassa, ei minusta olisi harrastamaan montaa lajia.

Yhden uuden harrastuksen ehdin sentään hankkia kahden vuoden aikana. (En laske uudeksi harrastukseksi uimista, koska se on niin tavanomaista ja tylsää, sitä voi täällä tehdä koska vaan.) Mutta - aloitin kesän lopussa astangajoogan. Olisinpa vaan aloittanut aiemmin, niin mukava on ollut joogata suomalaisen Sannan ohjauksessa.

Fyysisesti rankan harjoittelun tulokset alkavat tuntua nopeasti. Kaukaiseen menneisyyteen kuulunut vanhan voimistelijan notkeus ja voima on vähän kerrallaan palannut lihasmuistiin, samalla se ihana olo, kun kaikkia paikkoja särkee ja keho on lopen uupunut. Mutta mieli on erinomaisen virkeä. Joogassa parasta on se, että harjoitus tehdään vain itseä varten ja sen voi tehdä koska tahansa myös kotona, ei tarvita kuin joogamatto. Aloittamisen jälkeen niska- ja hartiakivut ovat jättäneet rauhaan. Jopa Tuomas on kiinnostunut lajista ihmeteltyään ensin, miksi kökin olohuoneen lattialla kummallisessa asennossa (tein aurinkotervehdyksiä) ja seison päälläni (vielä!) seinää vasten.

Hankimme lasten kanssa isänpäivälahjaksi Wii Fitin. Kyseessä on videopeli, jonka peliväline on seisomalauta ja tehtävänä erilaisia kuntoilujuttuja, mm. joogaa, tasapainoilupelejä, mäkihyppyä, laskettelua, aerobicia jne. Aluksi peli laittaa osallistujat kuntotestiin, jonka jälkeen tulee mahdolliset haukut ylipainosta, huonosta ryhdistä tai tasapainosta, sitten peli laskee testitulosten mukaan Wii -iän pelaajalle (heh, minun ikäni on nuorempi kuin oikea ikäni, eli olen pelin mukaan hyvässä kunnossa. Tuomas sen sijaan on jo kypsässä keski-iässä...). Sitten laaditaan kuntoilutavoite ja vasta sen jälkeen pelataan. Kuulostaako kamalalta? Todellisuudessa se on mielettömän hauskaa, pesee vaikka karaoken mennen tullen. Ellen on viettänyt aikaa Wii Fitin kanssa meistä eniten ja kehittynyt huimasti tasapainoilussa. Kun treenaa tarpeeksi, saa käyttöön uusia pelejä.

Joogaa harjoitan kyllä mieluummin jalat tukevasti matolla kuin pelilaudalla. Jooga on ollut kovasti puheen aiheena täällä päin maailmaa, koska jokin aika sitten Malesian islamilainen hallintoelin antoi joogalle fatwan. Siis jooga kiellettäisiin sen mukaan kaikilta muslimeilta. Syynä kuulemma, että joogaharjoituksessa käytetään uskonnollisia elementtejä ja mantroja. Mitäköhän jumaluutta olen mahtanut ylistää, kun luulin vain treenavani? Menee varmaan auringoinpalvonnan ja maailmanrauhan julistuksen piikkiin. Om, shanti, shanti, shanti, om...

Katsokaa tuubista astangajoogaa, tähän tasoon kyllä vielä allekirjoittaneella muutama harjoituskerta! Mutta onko kauniimpaa lajia. Tai haastellisempaa?
http://www.youtube.com/watch?v=Hu9Sq1RvuoA

27/11/2008

Osa 78: Laatikko, laatikon takaa kurkistaa laatikko




On kummallista katsella koko perheen elämää laatikoihin pakattuna. Yhdessä laatikossa lukee GAME, RUBBER BOOTS, toisessa CLOTHES ARIEL, tiedä sitten mitä niidenkin sisään on pakattu. Malajiksi höpöttävien pakkausmiesten silmissä elämämme on varmaan erikoista ja tavaramme eriskummallisia.

Kansainväliset muutot siis suoritetaan niin, että muuttofirma tyhjentää kaapit ja täyttää ne määränpäässä. Itse ei tarvitse kuin valvoa. Niin ja tällä kertaa meille iskettiin pitkä lomake käteen, johon pitää vakuutusta varten täyttää, mitä muuttokuormassa on. Siis kaikki!

Olisi ollut ehkä helpompi listata jokainen sukkapari, kun ne vielä olivat paikallaan. Valitettavasti tajusimme listausvelvollisuuden kuuluvan meille vasta, kun suurin osa tavarasta oli kadonnut noihin kuuluisiin laatikoihin. Osaisitko sanoa, montako T-paitaa kaapissasi on ja mikä on niiden arvo? Tai kuinka monta juomalasia ja lusikkaa? Joulukoristeita? Valokuvia? Lasten kenkiä? Mitä maksoi vuosia sitten hankittu sähkövatkain?

Tuumimme, että vakuutus on syytä laatia varsin huolellisesti, jos vaikka konttilaiva sattuu kuuluisien somalimerirosvojen kynsiin ennen Suezin kanavaa. Olisipa aika kummallista ajatella, että siellä joku somalialainen rosvojoukko jakaa perheemme lautasia ja kuppeja saaliin
aan.

Tätä kirjoittaessa ahkerat Asian Tigersit sovittavat jo laatikoita konttiin. Toivottavasti mahtuu kaikki. Kuuluisaa viime hetken hamstrausta hillittiin, koska ennuste oli, että osa tavarasta jää yli. Mutta pakkaustyönjohtajan vakuuteltua, että everything can - uskalsin kantaa pakattavaksi vielä parit kengät (Guess!) ja jakkupuvun. Kun ei sitten tullut tehtyä sitä kolmatta konttilastakaan. Kuulemma ainakin joskus expat-sopimuksissa kolmen lapsen perheet saivat automaattisesti ison kontin muuttokuormalleen.

Ympyrä alkaa sulkeutua. Asustelemme taas serviced apartmentissa, tällä kertaa Fraser Suitessa. Ikkunasta näkyy iltaisin valaistu Orchard Parksuites, jossa asustelimme kaksi vuotta sitten, juuri Singaporeen saapuneina. Niin ja terveisiä niille, jotka tietävät ajat ja paikat (Tuula, Kitte, Anu, Maarit...) - Fraser on sata kertaa parempi. Aamupalakin on kuin hotellissa ikään, eikä iänikuista papaijaa ja pasteijoita. Ainoa asia, joka on huonommin, on se, että Orchardille on hieman pidempi matka. Mutta olemme ihan Great World Cityn vieressä. 15:n kerroksen ikkunoista näkyy joki, alakerrassa on italialainen ravintola ja Cold Storage, asuntoon voi tilata ruokaa huonepalvelusta ja siivooja käy kerran päivässä. En valita.


P.S.
Tänään oli aamupalalla kaurapuuroa :D
Kontti tuli pakattua eilen - kaikki mahtui! Ja tilaakin jäi, katsokaa vaikka kuvasta.

08/11/2008

Osa 77: Kindness Movement


Singaporelaisia yritetään jatkuvasti opettaa käyttäytymään paremmin, olemaan kohteliaita ja puhumaan oikein. Jaa, että onko siihen tarvetta? On tietysti, kuinkas muutenkaan.

Paikallinen englanninkielinen sanomalehti loi jokin aika sitten kampanjan, jonka tarkoitus on saada food courteissa ruokailijat siivoamaan pöydästä roskat ja astiat itse. Minulle ei ole ikinä tullut mieleenkään tehdä sitä. Aina on selän takana joku harvahampainen mummo tai paappa odottamassa, että joko Ma`am on lopettanut ja saako siivota. Food courteissa nimittäin työllistetään "eläkeikäisiä" näin. Toki hampurilaispaikoissa kannan roskani kiltisti keräysastiaan, mihin minut lienee aivopesty. Kovin moni muu täällä ei vaivaudu tekemään samaa.

Toinen kampanjan aihe, tällä kertaa opiskelijoiden taholta alkanut, on saada ihmiset luopumaan pöydän varaamisesta nenäliinapaketilla. Siis jälleen food courtissa. Monilla on tapana varata ensin ruokailupaikka jättämällä nenäliinapaketti pöydälle ja mennä vasta sitten tilaamaan ruokaa. Kummallinen tapa, mutta lieneekö tuo niin epäkohteliasta.

Joihinkin käytöstapoihin kyllä saisi tulla muutosta. Jatkuvasti puhutaan metrossa mukamas-nukkuvista, jotka eivät anna istumapaikkaa sitä enemmän tarvitsevalle. Tapa on niin laajalle levinnyt, että se suorastaan huvittaa. Kuvitelkaa, miltä näyttää, kun koko vaunun penkkirivillinen matkustajia teeskentelee nukkuvansa.
Ja se toinen jatkuvan valituksen aihe metroon liittyen on vaunuun sisään tunkeminen ennen kuin pysäkillä poistuvat ehtivät ulos. Se on muuten kertakaikkisen idioottimaista.

Vessakäytös on myös jatkuvan valituksen aihe. Singaporen siisteys perustuu näet lähes kokonaan sille, että aina on joku siivoamassa sotkut pois. Todellisuudessa singaporelaiset ovat oikeita sikailijoita. Kaikki eivät vaivaudu edes vetämään vessaa. Monissa paikoissa onneksi on automaattivessat. (Tarkoittaakohan tämä muuten sitä, että minäkin automaatteihin tottuneena unohdan Suomessa jatkuvasti vetää vessan...)

Osallistuimme viime viikolla Nokian Dinner&Dance -iltaan, joka tarjosi mielenkiintoisen näkökulman paikalliseen tapakulttuuriin, tai siis sen puutteeseen. Kutsussa luki "formal", eli päälle piti panna iltapuku. Tai sitten ei. Asuja oli laidasta laitaan. Jotkut miehet tulivat jopa ilman puvuntakkia ja kravattia. Naisilla oli enemmän lyhyitä kuin pitkiä pukuja. Lyhyen puvun kanssa jalassa saattoi olla pitkät nahkasaappaat. Ja eräällä rouvalla jopa Dr. Henry Jones Senior -mallinen hattu saappaiden ja juhlamekon kanssa.
Illallispöytiin istuttaessa ilmestyi paikalle illan juontaja, joka ei sitten hiljennyt hetkeksikään, ainoastaan luovuttaessaan esiintymisvuoron jollekin toiselle. Ja ohjelmassa oli tietenkin tuhat ja yksi interaktiivista leikkiä ja esiintymistä, joiden volyymit olivat lentokenttätasoa.

Kummallisesta käytöksestä aasinsilta vielä ihmeellisempään käytökseen. Viime viikolla eräs Singaporen eläintarhan siivooja sai tarpeekseen kaikesta, huikkasi työkavereille hyvästit ja kiipesi valkoisten tiikereiden aitaukseen (ne samat, joista kirjoitin joskus hyvinkin ensimmäisen blogini Singaporesta). Siinä kaikkien eläintarhan vieraiden katsellessa ja valokuvatessa (kuvareportaasi seuraavan päivän lehdessä!) siivooja usutti tiikerit kimppuunsa metelöimällä ja saikin yhden niistä innostumaan niin, että tuli käpälöidyksi ja purruksi kuolettavasti ennen kuin eläintenhoitajat ehtivät hätiin. Tiikerit stressaantuivat niin, että joutuivat lomalle.

P.S. Ehkä siivooja oli lukenut Ma Jianin The Noodle Maker, jossa eräs elämäänsä kyllästynyt näyttelijätär järjestää itsemurhanäytöksen ja vuokraa tiikerin sitä varten.

04/11/2008

Osa 76: Kodista kotiin























Paluumuutto alkaa lähestyä. Kaksi vuotta Singaporessa on hurahtanut äkkiä. Millä mielin palaamme Suomeen? Olen saanut vastata jo useammankin kerran tähän vaikeaan kysymykseen.
- Hämmentynein, toiveikkain, helpottunein, ahdistunein. Ymmärrän hyvin tällä hetkellä ihmisiä, joiden koti on palasina maailmalla. Tai ei, koti on siellä, missä mekin. Koti on muuttuva käsite.

Olen tavannut perheitä, jotka ovat vuosia, jopa vuosikymmeniä asuneet eri puolilla maailmaa ja tuntevat Koti-Suomen enää kesälomakohteena. Heillä ei monellakaan ole mitään aikeita koskaan muuttaa Suomeen, vaikka suomalainen identiteetti on silti tärkeä. Asia on ehkä kotisuomalaisille vaikea ymmärtää. Mutta Suomi on paljon mukavampi lintukoto kaukaa katsottuna ja kesäkuukausina vierailtuna, ehkä muistojen kultaamana. Niin ja tämä on se asia, mitä kaikki varoittavat koskaan ikinä yrittämästä selittää kotisuomalaiselle. Anteeksi siis. Tavallaan selitän asiaa vielä myös itselleni.

Tuttuun tapaan työnvaihtajalle ja muuttajalle kaikki asiat ovat viime hetkeen saakka tavalla tai toisella kesken ja epävarmoja. Ei varmaa työtä tai ei varmaa kotia, ei varsinkaan hoitopaikkoja tai koulupaikkoja lapsille, ei lentolippuja taskussa tai ei maksajaa väliaikaiselle asumiselle, mitä pakostakin tulee jommassa kummassa päässä johtuen viime kädessä muuttokontin hitaasta kuljetuksesta tai ei edes sopimusta muuttofirman kanssa. Pitkää pinnaa vaaditaan ja luottamusta siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Tätä kirjoittaessa on kuitenkin jo pieninä paloina valjennut moni asia. Olemme päättäneet väliaikaisesta asumisesta täällä päässä (kuka ikinä sen maksaakin), asunnon osalta kaiken pitäisi olla kunnossa, lattian kosteusvauriotkin meni talon piikkiin rakennusvirheestä johtuen, lentoliput on varattu ja Helsingissä odottaa oma koti (tosin aluksi ilman huonekaluja).

Ihan toinen juttu sitten on, että kahden kilpailutettavan muuttofirman arvioitsijat olivat molemmat sitä mieltä, että meillä on liikaa tavaraa. Toisen mielestä sitä on 10% liikaa - voi se silti ehkä mahtua, onhan meillä taitavat pakkaajat... Ja toisen mielestä homma pitää hoitaa niin, että pakkaajille osoitetaan ensin tärkeimmät tavarat ja sitten vähemmän tärkeästä päästä voi jotain jäädä yli. Mitähän tälle kodin ylijäämälle sitten tehdään? Laitetaan jakoon muuttomiesten kesken?
Meneillään on siis ankara siivous ja arviointi. Tarvitaanko sähkölaitteita, joiden virtajohto on paikallista mallia, montako lakanaa ja pyyhettä säästetään, mahtuuko yhteen kenkälaatikkoon kaksi paria... On toki järkevää jättää tarpeettomat tavarat tänne kuin kuljetuttaa ne maapallon toiselle puolelle. Ja apulaisemme on tyytyväinen, kun saa paljon vaatetta ja tavaraa sukulaisille lähetettäväksi.

Muuttajan muistilista on pitkä. Täällä harrastetaan deposit -maksuja, eli takuita. Niitä on paitsi asunnossa kiinni, myös koulumaksuissa, kaapelikanavayhtiöllä, sähkö- ja kaasulaitoksella ja ties missä, kun muistaisi. Kukaan tuskin palauttaa mitään pyytämättä.

Kun kolmen viikon päästä päästään asunnon luovutukseen, ristitään kädet ja toivotaan paitsi muuttokontille turvallista matkaa myös, että vuokraemäntä palauttaa asunnon depositit, joita on kahden kuun vuokran verran. Moni kun mieluiten remontoisi asuntoa tällä rahalla. Tai ripustaisi verhoja ja muka maksaisi puuttuvat TV-luvat (terveisiä). Raha on kovin rakasta kiinalaisille.

25/10/2008

Osa 75: Kopi susu























Minkä rotuinen sinä olet?
Kuinka usein olet täyttänyt johonkin lomakkeeseen kohdan rotu? Race.

Olen tehnyt sen Singaporen vuosina lukemattomia kertoja, viimeksi tällä viikolla erään tavaratalon kanta-asiakaskortin henkilötietolomakkeeseen. Silti joudun joka kerta miettimään, että mitä tähän nyt pitikään kirjata. Kaukaasialainen on odotettu vastaus. Caucasian.

Muistan ensimmäisen kerran, kun vastausta piti oikein pohtia. Suomalaiselle rotu ei ole ihan päivänselvä, tai ainakaan luokittelua ei tarvitse Suomessa ikinä. Sanaa rotu saa lausua vain hyvin harkiten, jos puhutaan ihmisistä. Ja mitä ihmeen tekemistä meillä ylipäätään on minkään kaukoaasian - kaukaasian kanssa.

Joskus pääsee onneksi helpommalla. Lomakkeeseen on valmiiksi laitettu rasti ruutuun -vaihtoehdot: Chinese, Malay, Indian, Others.
Muukalainen, luokittelu: Others...

Vaikka Singapore on melkoinen sulatusuuni, monet etniset ryhmät ovat pysyneet keskenään yllättävän sisäsiittoisina. Singaporen itsenäistyessä vuonna1965 5% solmituista avioliitoista oli eri rotuihin kuuluvien puolisoiden välillä eli interracial. Onkohan suomen kielessä vastaavaa sanaa - saako sanoa sekarotuisia avioliittoja? Rotujenvälisiä? Nykyään sama luku on 16%. Mikä on kuitenkin yllättävän vähän ottaen huomioon esimerkiksi sen, että kaikki käyvät samoja kouluja.

Rotujen sekoittumisella on pitkät perinteet. Esimerkiksi Peranakan, joka tarkoittaa kokonaista omaa kulttuuri-identiteettiä, syntyi kiinalaisten miesten naidessa malesialaisia naisia 1800-luvulta alkaen. Eurasian taas tarkoittaa henkilöä, jolla on sekä eurooppalaista, että aasialaista verta. Tämäkään ei ole kovin harvinaista, käsittääkseni monet paikalliset huippumallit, missit ja julkkikset edustavat tätä ryhmää.

Niin, entäs sitten?
Luin juuri erään artikkelin, jossa kirjoittaja valitteli omaa ja monen muun "sekarotuisen" identiteettiongelmaa. Virallisesti kun singaporelaisella saa olla vain yksi rotu. Esimerkiksi intialaisen isän ja kiinalaisen äidin tytär luokitellaan automaattisesti isän mukaan intialaiseksi. Silti tytär puhuu kotikielinään englantia ja hokkienia (kiinan kieli, jota puhutaan mm. Hong Kongin seudulla).

Kun rotuluokittelun poistamista henkilöllisyystodistuksista ja esimerkiksi työpaikkahakemuksista on ehdotettu poistettavaksi, pääministeri Lee Hsien Loong kommentoi (v.2006):
"One country completely homogenised, served together like kopi susu, I don't think that's going to happen."
Kopi susu
tarkoittaa täällä päin maitokahvia.

HDB -asunnoissa on edelleen rotukiintiöt. Voit siis saada ostaa asunnon vain, jos kyseisen talon rotukiintiöissä oman rotusi edustus ei ole vielä liian suuri. Kaikissa roturyhmissä löytyy myös vanhakantaisia piirejä, jotka eivät hyväksy seka-avioliittoja. Erityisesti kiinalaisilla tuntuu olevan jossain määrin käsitys oman rotunsa ylemmyydestä muihin nähden. On silti tavallista nähdä esimerkiksi koululaisten liikkuvan sekarotuisissa kaveriporukoissa.

Olen jo niin tottunut singaporelaiseen käytäntöön, että monissa ravintoloissa, kaupoissa tai muissa firmoissa on yleensä töissä vain yhdenrotuisia ihmisiä, että siitä on tullut itsestäänselvyys. Esimerkiksi condomme management on ollut läpeensä kiinalainen. Edellinen vartiofirma taas palkkasi melkein pelkästään intialaisia. Hämmästyin tällä viikolla suuresti, kun management lähetti meille korjausasiantuntijan, joka oli intialainen. Asia tuli muuten selvitettyä paljon suoremmin, kuin kiinalaisten kanssa yleensä.

29/09/2008

Osa 74: Elämää kiihdytyskaistalla


Viimeiset pari viikkoa Singaporessa ovat olleet elämää kiihdytyskaistalla, jos on uskominen paikallisiin lifestyle-mainoksiin. Leipomossa myytiin formulakakkuja, joissa on mansikat pyörinä. Formula-inspiroitunut lastenvaatemallisto oli ilmestynyt erään putiikin ikkunaan. Kenkäkaupasta sai kaupanpäälliseksi formula-avaimenperän. Vaatekaupasta sai 15% alennuksen, jos näytti formulatapahtuman pääsylipun. Formulasimulaattorit ym. interaktiiviset hölynpölyt ovat täyttäneet ostoskeskusten auloja. Suurin osa jutuista on tietysti mennyt minulta ohi, koska en hankkinut (tai saanut) lippuja tapahtumiin, enkä muutenkaan kiinnittänyt suurempaa huomiota koko asiaan.

Formulaviikonlopun perjantaina oli pakko huomata. Normaalisti
parinkymmenen minuutin taksimatkaan meni yli tunti. Kyllä manailin formulat alinpaan h:iin. Ei lohduttanut, vaikka sain kuunnella aitoa formula-auton ääntä taksin körötellessä ECP:ta kävelyvauhtia Marina Bayn yläpuolella. Eikä edes se, että sieltä näki radankin hyvin, eikä maksanut mitään (paitsi tietysti kalleimman taksimaksun, jonka olen koskaan täällä kaivanut lompakostani).

Suomalaisilla taisi olla jokatapauksessa paska kisa, joten tuskin muistelette siellä Singaporen formuladebyyttiä sen enempää.

Kuvat eivät liity formuloihin mitenkään. Paitsi, että ne voisivat edustaa elämää hidastelukaistalla, uudella kävelyreitillä. Kaksi mielettömän hienoa kävelysiltaa yhdistää kaksi puistokukkulaa. Osittain sillat kulkevat viidakon yläpuolella puiden latvojen tasalla. Ulkoilureittiä kertyy kilometrikaupalla, mikä on täällä aika harvinaista.




23/09/2008

Osa 73: Hymyilevä Khmer























Khmerit, Punaiset Khmerit?
Pol Potin hirmuhallinto, äärimmäinen kulttuurivallankumous, totaalinen agraaritalouteen palaaminen, joukkomurhat, sisällissota, sissisota. Maamiinoja ja räjähtämättömiä amerikkalaisten pommeja. Rampoja ja äärimmäisen köyhiä ihmisiä. Rajariitoja Thaimaan kanssa.
Tämän verran Thaimaan ja Vietnamin väliin jäävästä Kambodzasta (englanniksi Cambodia) tiesimme.

Nykyään Kambodza on hieman harjoitteleva matkailukohdemaa, joka imee Lonely Planetia lukevia rastatukkaisia reppureissaajia, bussilasteittain korealaisia, kiinalaisia ja japanilaisia (buddhalaisia) turisteja ja meitä kulttuurinälkäisiä, jotka matkaamme Angkorin alueelle katsomaan ainutlaatuista Khmer -arkkitehtuuria ajalta 900 - 1200. Niin ja Lara Croft -faneja, jotka haluavat nähdä paikan, missä Tomb Raideria filmattiin. Angelina Jolie putoaa poimittuaan kukan suoraan Ta Prom viidakkotemppelin itäportista elokuvastudioon.

Sinänsä matkailu ei ole kovin uusi elinkeino khmerien maassa. Ranskan Indokiinaan kuuluneena alueen viidakoissa nähtiin jo 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ranskalaisia arkeologeja, jotka "löydettyään" mahtavia muinaismuistoja saivat peräänsä kohta varakkaita ja seikkailuhenkisiä matkailijoita. Tuohon aikaan temppeleitä kierrettiin katsomassa norsun selässä matkaa taittaen. Kuulostaa Indiana Jones -fanille sopivalta matkakohteelta, ah?
Löytämisestä puheen ollen Ranskan de Gaullen hallituksen aikainen kulttuuriministeri oli kova poika "löytämään" muutamia Khmer -temppeleiden patsaita. Tosin hän joutui palauttamaan veistokset jäätyään verekseltään kiinni.

Khmerien valtakunta sijaitsi noin 600 -luvulta alkaen suurinpiirtein nykyisen Kambodzan ja osittain nykyisten Thaimaan ja Vietnamin alueella. Uskontona oli hindulaisuus ja kulttuurivaikutteet tulivat pääosin Intiasta. Hinayana -buddhalaisuus levisi myös Khmerien keskuuteen, vanhoista temppeleistä osa edustaa selvemmin buddhalaisuutta (Bayon) ja osa hindulaisuutta, mutta enimmäkseen kahden uskonnon piirteet ja ikonografia sekoittuvat. Temppeleiden rakentaminen yhdistetään hallitsijoihin, joista erityisesti kuningas Jayavarman VII oli merkittävä sekä rakentamisen, että valtakunnan historian kannalta. Hän ylensi itsensä jumalalliseksi kuninkaaksi ja antoi kasvot Bayon -temppelin 54:n tornin 216:lle Avalokiteshvaran salaperäisesti hymyilevälle jättiläisnaamalle (joista yksi kuvassa).

Allekirjoittanut ei voinut olla ostamatta hymyilevää Jayavarman VII:n pronssipäätä. Harjaantumattomana en osaa sanoa, milloin kyseessä on Historiallinen Buddha ja milloin Jayavarman VII. Sama henkistynyt khmeriläinen hymy. Nykyiset kambodzalaiset ovat lähes puhtaasti etnisiä khmerejä ja omaavat samanlaiset kasvonpiirteet kuin temppeleiden veistoksissa.

Kuvia matkalta on paljon! Tarinointi saa riittää, katsokaa itse.

09/09/2008

Osa 72: Pyöräily bussissa

Singaporessa tykätään kokeiluista. Nyt on pidennetty kokeiluaikaa kokoontaittuvan polkupyörän kuljettamisesta bussissa viikonloppuisin ja pyhäpäivinä. Ensi maanantaista marraskuun 24:nteen päivään saakka on sallittua kokoontaittuvan pyörän kuljettaminen LTA:n busseissa. Mutta...

Kokoontaittuvaa polkupyörää saa kuljettaa vain ruuhka-ajan ulkopuolella, toisin sanoen viikonlopun ja pyhäpäivien lisäksi klo 9.30 - 16.30 ja klo 18.30 jälkeen. Eipä ole apua työmatkalaisille tästä.

Pyörä ei saa kokoontaitettuna ylittää mittoja 114cm x 64cm x 36cm.

Pyörä pitää bussissa olla koko matkan ajan kokoontaiteltuna. Jos renkaat ovat märät tai kuraiset, pitää ne paketoida.

Jos pyörässä on ulkonevia osia, jotka voivat vahingoittaa muita matkustajia, pitää ne suojata.

Vain kaksi kokoontaittuvaa polkupyörää saa ottaa samanaikaisesti bussin kyytiin.

Kaksikerroksisissa busseissa ei saa viedä pyöriä toiseen kerrokseen.

Jos tämä ei ole hullutusta, niin mikä sitten.

30/08/2008

Osa 71: Tiger Balm Kings


Kaikki tietävät Tiikeribalsamin. Ainakin kaikki vanhemmat ihmiset ja ne nuoremmat, jotka ovat joskus lääkinneet urheiluvammojaan perinteisin konstein. Voimakkaan hajuista punertavaa voidetta, joka iholle levitettynä lämmittää. Kahdeksankulmaisen lasipurkin kyljessä on loikkaava tiikeri. Oma mielleyhtymäni on aina liittänyt tiikeribalsamin Venäjän suuntaan, mutta todelliset juuret ovat Burmassa, Singaporessa ja Kiinassa. Tiikeribalsami oli oman aikansa miljoonabisnes, joka teki omistajistaan "suurmiehiä".

Muuan herbalistisukuun kuulunut kiinalainen herra Aw Chu Kin oli rutiköyhä ja perhe kärsi nälkää Manner-Kiinassa. Perheen vanhempi veli toimi Burmassa kiinalaisen lääketieteen harjoittajana ja houkutteli Chu Kinia Rangooniin, jota hän luonnehti paratiisiksi maan päällä. Chu Kin matkustikin veljensä perässä, tosin Singaporen ja Malesian kautta matkarahoja hankkien. Rangoonissa hän meni naimisiin paikallisen naisen kanssa ja toimi niinikään herbalistina, siis eräänlaisena kiinalaisen lääketieteen apteekkarina. Herra Aw kehitteli 1870-luvun kuluessa oman kipua lievittävän balsaminsa mm. mentholista, kamferista, mintusta, neilikasta, cassiasta ja cajuput -öljystä. Resepti pohjautui perinteiseen kiinalaisen keisarihuoneen käyttämään lääkevoiteeseen. Kuolinvuoteellaan, vuonna 1908, hänen kerrotaan jakaneen reseptin tuolloin parikymppisille pojilleen, Aw Boon Hawille ("Gentle Tiger") ja Aw Boon Parille ("Gentle Leopard").

Englanninkielistä koulua käyneet pojat jatkoivat isänsä elämäntyötä ja kehittivät lääkkeen reseptiä kohti nykyisin Tiikeribalsamina tunnettua muotoa. Kaiken parantava lääke oli tuolloin nimeltään "Ten Thousand Golden Oil". Ennen kaikkea pojista Boon Haw oli se, joka osasi markkinoida tuotetta. Nuorilla kiinalaisilla liikemiehillä oli visio:
"I will learn all I can about Western medicine, you can prescribe Chinese medicine," Boon Par said to his brother. "Together we won't lose a single patient. He can choose between east and west and the fee will stay with us."

Pojat ja sitä myöten jo omaisuuksia tuottanut balsamibisnes muuttivat Burmasta Singaporeen 1920-luvulla. Tiikeri valittiin tuotemerkiksi, koska se oli singaporelaisille valuutasta tuttu symboli ja koska se kantoi veljeksistä vanhemman nimeä. Boon Haw teetti mm. tiikerin päätä kantavan auton, jolla herätettiin potentiaalisten asiakkaiden huomiota. Loppu onkin sitten menestystä.
Aw Boon Haw perusti jo 1920-luvun lopulla sanomalehtitaloja Singaporeen, Hong Kongiin, Taiwaniin ja Thaimaaseen. Seuraavalla vuosikymmenellä veljekset rakennuttivat kartanoita ensin Hong Kongiin ja sitten Singaporeen (Haw Par Villas tai Tiger Balm Gardens). Puutarhoihin sijoitettiin erilaisia kiinalaista mytologiaa ja historiaa kuvittavia veistoksia ja huvituksia, ja nämä "huvipuistot" avattiin yleisölle - ilmaiseksi. Tiikeribalsamia myytiin tuolloin jo yli 70:een maahan Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa

Aw Boon Haw, joka tunnettiin nimellä Tiger Balm King, ei pysähtynyt tähän, vaan laajensi valtakuntaansa pankkitoimintaan, vakuutusalalle ja kiinteistökauppaan. Hän tunsi velvollisuudekseen harjoittaa hyväntekeväisyyttä, erityisesti Kiinassa. Singaporessakin hänet muistetaan mittavista lahjoituksista sairaaloille ja kouluille. Toisen Maailmansodan japanilaismiehityksen aikana tämä filantrooppi järjesti ruoka-apua hongkongilaisille. Hän kuoli sydänkohtaukseen 72-vuotiaana
vuonna 1954, saatuaan ensin sodan aikana lakkautetut bisneksensä elvytettyä ja Singaporen kotinsa korjattua. Aw Boon Par puolestaan palasi synnyinseudulleen Burmaan jo sodan aikana ja kuoli siellä vuonna 1944.

Haw Par Corporation Ltd jatkaa terveystuotteiden alalla ja sen lisäksi mm. omistaa Singaporessa Sentosan Underwaterworld -akvaarion (josta taisin kirjoittaa hyvinkin ensimmäisessä tai toisessa blogissani). Siksi siis akvaarion matkamuistomyymälässä on hyllyssä tuo tuttu kahdeksankulmainen lasipurkki.
Aw Boon Hawin tytär ja poika perustivat Aw Boon Haw Holdings Ltd:n, joka myös jatkaa perheen yritystoimintaa.

Tiger Balm -tuotteiden kirjo on nykyään valtava. Parantaahan balsami vaivan kuin vaivan ja kaiken lisäksi raikastaa ja karkoittaa moskiittoja.

25/08/2008

Osa 70: HDB






















Olen päässyt blogiin numero 70 kommentoimatta jotain niin singaporelaista kuin HDB! Kyseessä on valtion Housing & Development Board, joka huolehtii valtion asuntotuotannosta Singaporessa.
Ja ihmetelkää näitä lukuja: 95% singaporelaisista omistusasunnoista on HDB -asuntoja! Yli 80% singaporelaisista asuu HDB -asunnossa. Koko Singaporessa HDB -asuntoja on 900 000.

HDB palkittiin tänä vuonna YK:n Public Service Awardilla. Onhan HDB pieni ihme Aasiassa. Vuodesta 1964 aloitettu systemaattinen suunta väestön laadukkaaseen asuttamiseen on tuottanut tulosta; "A Nation of Home Owners". Alusta alkaen asuntotuotanto on ollut hyvin urbaania ja tiivistä. Tai kuinkas muutenkaan, onhan Singapore maailman toiseksi tiheimmin asutettu maa. Kontrasti naapurimaihin on asumisen suhteen valtava.

Jo kuuden vuoden jälkeen HDB -asunnoissa asui 35% väestöstä. 1970 -luvulla HDB rakensi kokonaisia kaupunginosia. Näihin verrattuna Kontula, Hervanta tai Varissuo oli näpertelyä. 1980 -luvulla HDB -kaupunginosissa, - lähiöissä ja - yhdyskunnissa asui jo 85% singaporelaisista. Tavoitteena oli luoda yhteisöjä, ei vain asuntoja. 1990 -luvulta uuden rakentamisen lisäksi on ollut olennaista vanhojen kohteiden upgrading.
Tarkoittaa siis peruskorjausta ja palveluiden parantamista. Esimerkiksi vanha hyvä HDB -säästökikka; hissitasanne rakennetaan vain joka toiseen kerrokseen, ei vastaa enää nykyvaatimuksia.

Uu
sissa HDB -kohteissa on tulossa vaikka mitä ekologisen asumisen kokeilua. On jo aikakin. Jos tässä maassa ei hyödynnetä aurinkoenergiaa, niin missä sitten? Erityiset yksityisvetoiset Design, Build and Sell -menetelmät lupaavat korkeampitasoista HDB -asumista. Ja mikäs koerakentamisen esteenä, kun kaikki on lopulta valtion omaa tuotantoa.

Jotta asumiseen liittyvät luvut eivät antaisi vääristynyttä kuvaa, niin muistutan, että Singaporen oman väestön lisäksi täällä asuu noin miljoona ulkomaalaista, sekä parempiosaisia, että pienipalkkaista halpatyövoimaa köyhistä naapurimaista. HDB ei ole ulkomaalaisia varten, joiden on vuokrattava tai ostettava yksityisten markkinoiden kautta.

Jotta saa ryhtyä HDB -asunnonomistajaksi, pitää täyttää monenlaisia kriteereitä. Ensinnäkin perheessä pitää olla vähintään kaksi Singaporen kansalaista, edes Permanent Resident ei kelpaa. (Puhumattakaan meistä, joilla on joko pelkkä työlupa tai nöyryyttävä Dependent Pass kuten allekirjoittaneella.) Ja sen lisäksi on tiukat tulorajat, asunnon koosta riippuen. Asuntolainat tulevat samaan kauppaan, kun päättää ryhtyä asunnonomistjaksi. Erityisryhmille, kuten naimisiinmenijöille, perheenperustajille ja vanhuksille on luvassa omia pakettiratkaisuja. Lisäksi pitää ottaa huomioon rotukiintiöt, joilla estetään roturyhmien kerääntymistä tietyille alueille. Aika systeemit.

08/08/2008

Osa 69: Punainen ja valkoinen


Kuvassa Ellen on apulaisemme kanssa menossa Singapore Flyeriin. Kuva on lavastettu.

Ellenin koulussa oli National Day Party. Majulah Singapuraa (Bahasa Malayn kielistä Singaporen kansallislaulua) on kotona harjoiteltu tavallistakin ahkerammin. Normaalisti se lauletaan jokaisen koulupäivän alkajaisiksi.
Juhliin pukeuduttiin punavalkoisiin vaatteisiin. Launtaina vähintään puoli kaupunkia oli punavalkoisissa, Singaporen valtio täytti 43 vuotta. Punainen ja valkoinen ovat tietysti Singaporen lipun värit.

Kovasti
rahaa ja vaivaa käytetään tämän nuoren valtion kansallishengen nostattamiseksi. Kansallispäivänä järjestettiin tavalliseen tapaan mittava paraati ja ilotulitus. Vesisateesta huolimatta tunnelma taisi olla korkealla, osallistujille oli jaettu punaiset sadeviitat ja punaisia käsiä heiluteltaviksi. Ne, jotka eivät päässeet paikan päälle katsomaan tapahtumia, liimautuivat kiinni telkkarirutuun, pukeutuneena punavalkoisiin ja heiluttaen ruokakaupan kassalta ostettua minilippua. Ne, joilla ei ollut puutetta pikkurahasta, varasivat jo kauan etukäteen hotellihuoneet keskustasta, luonnollisesti Marina Bayn suuntaan avautuvilla ikkunoilla.

Paraatissa nähtiin ja kuultiin mm. Singaporen ilmavoimien hävittäjien lentoesityksiä, puheita ja hegemoniallista yhteislaulua. Singaporen isä, ysikymppinen Minister Mentor Lee Kuan Yew oli luonnollisesti paikalla. Jos Singaporen valtio voi tiivistyä yhteen henkilöön, niin häneen. Lee Kuan Yew on poliitikko, joka julisti kansalle huonon uutisen vuonna 1965 - Malesia potki Singaporen pois yhteisvaltiosta ja Singaporesta oli tuleva itsenäinen. Lee teki tämän legendaarisesti itkien. Siitä lähtien Lee on ollut valtion ohjaksissa, nykyään enemmän kai symbolisessa mielessä, periaatteessa eläkepäiviä viettäen.
Häneen kohdistuu paitsi suurta ihailua, myös vihaa, kuinkas muutenkaan. http://www.youtube.com/watch?v=d1YJLwM4iPk

Sain tässä taannoin epämukavan luennon Singaporen sisäpolitiikasta eräältä kiinalaiselta taksikuskilta. Ensin keski-ikäinen mies jutteli leppoisia Olympialaisista, Kiinan ja Singaporen ulkopolitiikasta ja vaihdoimme tavanomaiset Suomi-tietoudet. Sitten setä valitti hintojen nousua, asuminen on kallista ja ruoan hinta nousussa ja kaikki on niin kallista! Pitäisi muuttaa kuulemma Filippiineille, muuten ei pärjää.
Kun määränpää lähestyi, setä intoutui ruotimaan Singaporen Foreign Talent Welcome -politiikkaa. Ulkomaisten firmojen isompipalkkaiset ärsyttävät monia ja edustanhan itse luonnollisesti paikallisille juuri tällaista perhettä, etenkin kerrottuani kotiosoitteeni (Company pays, ah?). Huolimatta siitä, että Nokian palkat eivät ole kovinkaan ihmeellisiä moniin muihin firmoihin verrattuna. Olen kuullut huhuja viisinkertaisista palkoista.
Ennen perille pääsyä taksikuski oli ehtinyt haukkua presidentin ja koko hallituksen (Indians, lah!), osansa saivat sekä MM Lee että PM Lee (varmaan puolet poliitikoista on sukunimeltään Lee, eivät sukua) - ja lietsoa itsensä niin vihaiseksi, että huokaisin helpotuksesta päästyäni ulos autosta. Onneksi edes verotus on täällä niin alhaista, en olisi varmaan ikinä päässyt autosta ulos, jos olisi vielä pitänyt keskustella tuloveropolitiikasta, lah!





29/07/2008

Osa 68: Octopus




Supermarketin haltuunottaminen on edennyt kalatiskin tuollepuolen. Sinne, missä on lonkeroita, pötkylöitä, kuoria, piikkejä ja sameita tuijottavia silmiä. Rapuja (katkaravun kaltaisia, mutta isompia grey prawns ja tiger prawns) olen tosin ostanut ihan itse jo aiemmin. Ne ovat suhteellisen vaarattomia. Haaste on se, että pitää itse kahmia piikikkäät ja niljakkaat otukset muovipussin pohjalle, apuna joko omat sormet tai liukkaat pihdit. Joskus kalatiskin myyjä on heltynyt ja auttanut.

Eilen taiteilin pussiini kaksi isoa mustekalaa (squid), joilla oli piiitkät lonkerot. Se sujui hyvin, kunnes kotona ne piti perata. Kokkikirja esille: poista pää ja sisäelimet, syötäväksi kelpaavat lonkerot ja pussi renkaiksi leikattuna. Öö... missä on mustekalan pää?
Ruoasta tuli kai ihan kohtuullista, koska Ellenkin suostui syömään, lauleskellen octopus, octopus. Itse olen flunssan kourissa menettänyt maku- ja hajuaistini. Ja lonkerotaistelun jälkeen olin menettänyt myös ruokahaluni.

Tällä kertaa olen lääkinnyt flunssaa varovasti. Viimeksi nappailin vaarattomilta näyttäneita, ruokakaupassa myytäviä Panadol flu & cold relief -tabletteja parin päivän aikana (ihan sallitun määrän) ja ihmettelin, kun en nukkunut kolmeen yöhön juuri yhtään, eikä edes väsyttänyt. Olivat ujuttaneet lääkkeeseen pseudoefedriinia.

Pseudoefedriinia kyllä tarvitaan, jos aikoo koko päivän pysyä Oliverin tahdissa. Mitä ylemmäs pääsee kipuamaan, sitä parempi, mitä kovempaa mennään, sitä vähemmän varotaan. Ulkona juostaan päätä pahkaa uima-altaaseen tai vieraan koiran luo. Miten kummassa ihmissuku on selvinnyt hengissä? Orang-utangeillakin on enemmän itsesuojeluvaistoa!

Olen lopettanut television katselun melkein kokonaan. Jos avaan sen, tulee kohta viereen joku mankumaan, että vaihda Playhouse Disneylle. (Tai toinen tulee hakkaamaan telkkariruutua sanoakseen saman, muttei osaa vielä puhua.) Ellen huolehtii jo, miten Suomessa pärjätään, jos ei näy kyseistä kanavaa. Onko elämää ilman Mickey Mouse Clubhousea tai Higglytown Heroesia?
Joskus katson satunnaisen elokuvan, esimerkiksi viime viikolla Mummy, osa kolme tai jotain, joskus tuijotan toisella silmällä Asian Food Channelia. Viime aikoina tosin valikoimaan on ilmestynyt loistava uusi kanava, AXN Beyond, jonka genre miellyttää. Näyttävät X-fileseja joka ilta. Luultavasti kanavan ilmaantumisessa on kyseessä vanha temppu: näytetään ensin ilmaiseksi ja sitten - juuri kesken tuotantojakson, muutetaan maksulliseksi. Sitä odotellessa.

Aasialaisen kirjallisuuden ohella olen yrittänyt laajentaa sivistystäni aasialaisten elokuvien suuntaan. Hauska ja täällä huippusuosittu osa-alue on kiinalaiset historialliset toimintaelokuvat (keksin tämän määritelmän itse). Katsoimme dvd:lta Warlords. Odottamassa on Three Kingdoms - Resurrection of the Dragon. Uusin alan leffa olisi oikein Hollywoodissa tehty John Woon Red Cliff.
Voisin tietysti katsoa myös jotain järkevää. Jostain syystä vain Akira Kurosawan dvd -boksi haluaa pysyä kiinni.

23/07/2008

Osa 67: Terveisiä Borneolta




Lomamatkamme Malesian Borneoon, Sabahiin, Kota Kinabaluun, onnistui mainiosti.

Borneon luonto on ihmeellinen. Harmi, ettemme ehtineet kovin paljoa siihen tutustua. Näkemättä jäi mm. Kota Kinabalu -vuori, joka kohoaa yli 4km korkeuteen. Sen rinteillä kasvaa mm.
maailman suurin kukka. Rafflesia. Jokisuistossa asustaa harvinainen isonenäinen apina, Proboscis http://en.wikipedia.org/wiki/Proboscis_Monkey , jonka nenä turpoaa vielä isommaksi ja punaisemmaksi, kun otus suuttuu. Itärannikolla on kilpikonnasaari, jossa tuhannet kilpikonnat käyvät munimassa rantahiekalla. Sen lähellä on sukellusparatiisisaari, Pulau Sipadan (kuka muistaa Vahasen ja Fräntin?).

Onneksi lomakohteemme Shangri-La Rasa Ria -resortin ympärille on perustettu oma luontoreservaatti. Siellä autetaan nuoria orpoja orankeja, jotka eivät pärjäisi täysin omillaan. Opastetuilla retkillä viidakkoon pääsee katsomaan vapaina eläviä "metsän ihmisiä" (kirjaimellinen käännös orang utanista). Laitoimme Oliverin selkäreppuun ja kipusimme viidakkopolkua pitkin ylös ruokintapaikalle. Iho piti suojata, koska viidakossa asustaa verenimijöitä, paitsi moskiittoja, myös leeches, eli iilimatoja.


Muita alueen ajanvietteitä on mm. 3 km pitkän rannan valkoisella hiekalla ratsastaminen. Meille riitti hiekkalinnojen rakentelu ja uiminen. Oliver oli meistä pelottomin meriuimari - suoraan aaltoihin!

Malesialaiset vesimonitoriliskot saavat vapaasti tallustaa resortin alueella. Eräs on nimetty Johnnyksi ja sen herkkua on erityisesti lammascurry. Monitoriliskot ovat häntineen jopa parimetrisiä.

Muita luontoelämyksiä olivat mm. meduusat rantavedessä ja kirkkaan siniset linnut. Borneon ilmasto on aika ihanteellinen. Aurinko paistaa kuumasti, mutta ilma ei ole yhtä kostea kuin Singaporessa.



30/06/2008

Osa 66: Bussilla Malaccaan



Jos on harrastanut bussimatkailua Malesiassa, tietää, mille öljypalmu näyttää. Tummanvihreitä pallomaisia latvoja, muodostaen plantaaseja, jotka taas peittävät laaksot ja kukkulat kokolattiamaton tavoin. Kuolleet palmut seisovat kuin pystyyn kuolleet sotilaat aseensa laskeneina, lehdet runkoa pitkin viistäen. Välillä näkyy banaaniplantaaseja. Tiesittekö, että malesialaisilla on 40 erilaista banaanilaatua?

Bussimatka Singaporesta Malaccaan (Bahasa Melauksi: Melaka) kestää tullimuodollisuuksineen nelisen tuntia. Kaupunki sijaitsee Malaccan salmen rannalla, jokisuistossa, vastarannalla on Indonesian Sumatra. Malaccan salmi on kuuluisa merirosvoistaan. Yhä edelleen alueella harrastetaan vanhaa elinkeinoa. Ajatus saa Captain Sparrown ihailijan huokailemaan kolonialismin ajan kauppalaivojen pienoismallien äärellä.

Malacca on siitä harvinainen kaakkoisaasialainen kaupunki, että siellä on oikeasti historiallisia kerrostumia näkyvissä. Malaccan historia aloitetaan malaijien, tarkemmin sanoen sumatralaisen sulttaanikunnan laajentumisesta alueelle. Malaijit olivat omaksuneet islamin uskonnokseen. Sitten alueelle purjehtivat 1500-luvun alussa portugalilaiset Alfonso de Albuquerquen johdolla, syrjäyttivät malaijit ja rakensivat Malaccaan linnoituksen. Mukana tuli katolilainen kirkko. Portugalilaiset hallitsivat Malaccaa 130 vuotta, jonka jälkeen oli Vereenigde Oostindische Compagnien eli
Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian vuoro. Hävitessään portugalilaiset räjäyttivät ilmaan koko kaupungin. Linnoituksesta jäi pieni pala, Porta de Santiago sekä kukkulalle pieni kivikirkko, joka nykyisin on raunioina. Elävämpi muisto on veri, edelleen Malaccassa on pieni portugalilaisten jälkeläisten yhteisö, joka kokkaa portugalilaisaasialaista fuusioruokaa. Ja katolilaisuus on jäänyt pysyvästi kaupunkiin.

Hollantilaiset rakensivat uudelleen sekä kaupungin että hallinnon. Malaccassa on säilynyt useita hollantilaisajan rakennuksia 1700-luvulta, mm. Stadthuys, Kristuksen kirkko ja jokivarren asuinkortteleita. 1700-luvulla voimistui myös Kiinan vahva vaikutus, ei valtauksena vaan hiljaisena mutta runsaana kiinalaisten kauppiaitten emigroitumisena. Kiinalaiset naivat malaijinaisia ja syntyi omaperäinen Peranakan -kulttuuri, johon kuuluu mm. oma cuisine, koristemaalaus ja pukeutuminen. Edustajaa kutsutaan Babaksi tai Nonyaksi, sukupuolesta riippuen.


1800-luvun allkupuolella tulivat britit jakamaan Kaakkois-Aasiaa ja Malacca vaihtoi jälleen kerran hallitsijaa. (Stamford Raffles saapui "perustamaan" Singaporen.) Malesiassa olikin jaettavaa: tinakaivokset ja kumipuuplantaasit hyödyttivät brittejä vielä Toisessa maailmansodassa. Sodan aikana Malaccaa hallitsivat taas uudet isännät, japanilaiset. Pian japanilaismiehityksen päätyttyä käytiin sisällissotaa kommunisteja vastaan, lopulta muodostettiin Malesian valtio. (Singapore potkittiin liitosta pois ja pakotettiin itsenäistymään 1965, koska Singaporen kiinalaisenemmistön People´s Action Party pelotti Malesian malaijipolitiikkaa ajavaa johtoa.) Brittihallinnosta jäi jäljelle ainakin vasemmanpuoleinen liikenne, sähköpistokkeen kolmipiikki, kielitaito ja lisää kolonialististyylisiä rakennuksia.

Näistä historiallisista keitoksista on siis ilmielävä todiste: Malaccan kaupunki. Ei liene ihme, että kuvittelee hetken kävelevänsä jollakin eteläeurooppalaisella kadulla. Jokivarsi tuntuu kummallisen hollantilaiselta, vaikka joessa kelluskelevat minikrokotiilit, malesialaiset vesimonitoriliskot. Chinatownissa voi kokea Peranakan -museona toimivassa talossa sellaisen arkkitehtonisen ihmeen kuin Chinese Palladian style (tätä en olisi ikinä keksinyt itse). Kirkon raunioilla voi hetken kuvitella olevansa Italiassa. Tai vaikka Virossa.
Turistien kulkupeliksi tarjotaan vanhan kaupungin alueella tekokukkien ja hörhellysten koristamaa rikshaa. Joku riksha soittaa malesialaista iskelmää, toinen heviä, kolmas Modern Talkingia.
Kyydissä matkustavat huivipäiset naiset lapsineen, ilmeisesti kotimaan matkailijat. Illan tullen rikshat vilkkuvat kuin amerikkalaisten esikaupunkitalojen jouluvalot.
Matkan paras ateria syötiin intialaisessa ravintolassa. Paras ostos oli paketti gula melakaa, eli palmusokeria. Malaccaan matkustaisin mielelläni uudestaan.

23/06/2008

Osa 65: Singapore - Fine City




Fine,
hieno
kaunis
mainio
oivallinen
pulska
sakko
sakkorangaistus
sakottaa
(lainaus online -sanakirjasta)



Vanha vitsi kuuluu: Singapore, fine city!
Ja kyllä se pitää paikkansa. Sakkoja saa vaikka mistä. Ainakin teoriassa. Esimerkiksi purkan syömisestä.

Ja se toinen kuuluisa rangaistuskeino on cane. Maksimissaan kepitystä saa muistaakseni kaksitoista iskua. Keinoa ei käytetä naisiin tai alaikäisiin (paitsi poikkeustapauksissa).

Kaikesta epäinhimillisyyden epäilystä huolimatta olen alkanut arvostaa singaporelaista oikeuskäytäntöä. Sillä rajut rangaistukset tuntuvat usein olevan suorastaan oikeudenmukaisia.

Toki kaikkea sattuu. Viime viikolla eräänä yönä yliopistokampuksen läheisessä puistossa raiskattiin nuori nainen. Seuraavana päivänä poliisi otti DNA-näytteet kaikilta lähistön vierasmaalaisilta työntekijöiltä, kertomatta edes näytteenoton syytä. Valistunutta itsevaltiutta?

Tai päivän lehdessä julkaistu toinen rangaistus: Työtön mies sai käsiinsä pankista kassillisen shekkejä, muutti maksutietoja 70 000 SGD arvosta omaksi hyväkseen, jäi kiinni väärennöksestä ja sai 26 kuukautta ehdotonta vankeutta. Uutinen on julkaistu tietysti nimen ja kuvan kera.

Singaporen siamilaiseksi kaksoseksikin kutsuttua Malesiaa taas vaivaa edelleen Kuka murhasi Altantuyan -skandaali. Miss Altantuya Shaariibuun (meniköhän se oikein?) jäännökset löydettiin niihin aikoihin, kun muutimme Singaporeen. Tulkkina toiminut mongolialainen, entinen malli ja kaunotar oli räjäytetty keskellä viidakkoa. Mitä Altantuya teki tämän ansaitakseen? Ainakin hänellä oli takanaan epämääräinen suhde malesialaisen poliitikon kanssa ja pari aviotonta lasta. Neiti todennäköisti kiristi jotakuta, mutta mitä ja ketä, siinä poliittinen kuuma peruna. Syytökset likaavat mm. apulaispääministerin vaimoa, jonka huhutaan olleen paikalla murhahetkellä. Varsinaisesti syytettynä ovat jo pitkään olleet pari poliisin erikoisyksikön miestä, jotka mahdollisesti tekivät likaisen työn. Mutta kuka antoi käskyn? Kyseinen apulaispääministeri kiistää koskaan edes tavanneensa uhriaan. Malesian parlamentti eväsi eilen perättömiksi luonnehdittujen syytösten takia kaikilta toimittajilta pääsyn poliitikkojen lähelle. Mutta kuka murhasi Altantuyan?


13/06/2008

Osa 64: (Mielipide)ilmastonmuutos


Siitä syksystä, kun viimeksi katselimme räntäsadetta Helsinki-Vantaalla, on tapahtunut suuria muutoksia suomalaisessa ilmastossa. Siis mielipiteiden osalta.
Jos olisin ollut Suomessa, olisin varmaan innoissani nyökytellyt mitäminäsanoin ja ollut iloinen linnakkeiden murtumisesta. Nyt olen vain hämmentyneenä seurannut sivusta suomalaisten (ainakin näennäistä) vauhtia ekotaseen kohentamisessa.

Ensin en kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Mutta siinä vaiheessa, kun Suomesta kierrätetyt Kotivinkit, Annat ja jopa Gloriat alkoivat kilvan täyttää palstatilaa ilmastonmuutosta hillitsevillä elämäntapaohjeilla, tajusin, että jotain on tapahtunut. Ilmastonmuutos on nykyään osa julkista totuutta. Enää eivät vain vihreät poliitikot polje pyörällä töihin vaan kokoomuslaiset hankkivat hybridiautoja!

Luin juuri Kirsi Pihan kolumnin kesäkuun Gloriassa. Piha osui naulan kantaan. Suomalaiset ovat hyviä hurskastelemaan, nuukailemaan ja syyllistämään itseään - ja varsinkin toisiaan. Siksi ilmastonmuutoksen hillitsemisestä on tullut yksi hyvä lisäys suomalaisten itsekuriin.

Jostain syystä en tunne kovin huonoa omaatuntoa, vaikka täällä maailman toisella puolen eläessä ekologinen jalanjälkeni on suurempi kuin Suomessa. Ehkä se johtuu siitä, että paikalliseen elämäntapaan on vaikea verrata itseään.
Jotkut (etenkin kiinalaiset) elävät täällä kuin viimeistä päivää. On helppo heittää roskat lattialle, kun joku noukkii ne kohta. Myös laajemmassa merkityksessä.
Suuremman luokan jutut, kuten ravintolan tai kaupan ilmastoinnin pitäminen 18 asteessa ja ovet auki ulos - tuntuvat käsittämättömältä haaskaukselta. Kovin kauaksi Singaporesta ei tarvitse mennä, kun jätehuolto on yhtä kuin roskien kippaaminen kadulle (tätä kyllä osataan Napolissakin...).

Lupaan palata ruotuun, kun palaamme kotimaahan. Kun singaporelainen riisinkeittimeni rikkoontuu, laitan sen kasvamaan kukkia. Kuvat uudesta Hortpark -ekopuistosta (thai-ravintola, suihkulähteet, näköalatasanteet lepotuoleineen, vuokrattavana juhlatilat, restroomit, lastenhoitopaikat, leikkipaikat - niin ai joo, pieni näyttelyalue, jossa on esitelty, kuinka rikkoutuneissa kodinkoneissa voi kasvattaa yrttejä, jotka muuten olivat jo kuolleita...Ja free goodie bags for visitors!)

03/06/2008

Osa 63: Black-and-Whites


Arkkitehdin korvaan kuulostaa hyvältä Black-and-White House.
Kyseessä on eräänlainen Singaporen versio kansallisromantiikasta, vaikkakin leimallisesti brittiläistä kolonialismia ilmentäen. Aidot talot rakennettiin vuosina 1898 - 1941, lähinnä Singaporeen sijoitettujen brittien asunnoiksi. Tyyli nimettiin vasta noin 50 vuotta sitten, ilmeisistä syistä.
Sinällään se elää vieläkin uusien talojen detaljeissa ja väreissä.


Black-and-White -talot ovat nykyään arvostettuja ja kaikki varteenotettavat vanhat talot kuuluvat valtiolle. Asuntoja vuokraavat monet expatit ja osa taloista on muutettu esimerkiksi ravintoloiksi, gallerioiksi tai toimistoiksi. Kiinalaisille talot eivät kelpaa monestakin syystä. Ensinnäkin britti-imperiumin taakka painaa yhä nykyaikana. Toiseksi kiinalaisille musta ja valkoinen symboloivat kuoleman värejä, puhumattakaan puutarhoissa suosituista frangipani-puista, jotka kuuluvat kiinalaisten mielestä hautausmaille. Kolmanneksi, kiinalaiset suosivat mieluumin kaikkea uutta ja kiiltävää.

Black-and-White -arkkitehtuurin juuret jakaantuvat useammalle mantereelle. Perinteinen malajien rakennustapa on vaikuttanut mm. usein esiintyvään ristinmuotoiseen pohjaratkaisuun, kattomuotoon ja pitkiin räystäisiin ja lisäksi se on nostanut rakennuksen pilareille. Nämä piirteet kuuluvat yleisesti kaakkoisaasialaiseen rakentamiseen ja suojaavat paikallisen ilmaston rasituksilta.
Intiasta levisi
kolonialismin mukana bungalow -tyyppinen rakennustapa ja toi omat piirteensä Singaporeen.

Tyylin alkuna ja juurena voidaan kuitenkin pitää Britannian Arts and Crafts -liikettä (se ken muistaa, John Ruskin ja William Morris). Kertaustyyli, mock Tudor (Tudorbethan tai Gothic revival), tuli emämaassa suosituksi juuri kolonialismin aikana. Toisaalta brittien "virallinen" tyyli ulkomailla oli vanhanaikaisempi klassinen rakennustapa. Näistä kaikista aineksista syntyi siis singaporelainen asuintalo, alunperin brittien majoittamiseen saarelle. Samaan tyyliin rakennettiin sekä komennukselle lähetettyjen poikamiesten asuntolat kuin isompien herrojen huvilat. Tyylin sisälle mahtuu niin prameita renessanssivillan tyylisiä kartanoita, kuin selvemmin aasialaisia piirteitä omaavia bungaloweja. Myöhäisemmissä Black-and-Whiteissa 1930-luvulta näkyy jo art decoa ja jopa funktionalismia.

Ensimmäiset Black-and-Whitet suunnitteli arkkitehti R. A. J. Bidwell. Sen jälkeen arkkitehteja oli useita, yleensä he työskentelivät valtion omissa konttoreissa.
Leimallisia piirteitä kaikille Black-and-Whiteille ovat paitsi väritys, myös isot katetut verannat, joita suojasivat monsuuni-ikkunat ja alas laskettavat mustavalkoiset rottinkikaihtimet. Nykyisin tosin nämä vilpolat ovat usein lasitettuja ja ilmastoituja. Sisäänkäynti oli aina joko katetun porttikujan päässä tai ensimmäiseen kerrokseen ajettiin suoraan kuistin alle, hevosella ja myöhemmin autolla. Nämä kaikki tietysti siksi, että trooppisia sateita sattuu usein ja ne voivat olla todella rajuja. Keittiö oli aina eri rakennuksessa, usein myös katetun kulkuväylän päässä pihan perällä. Palvelijat asuivat keittiön yhteydessä.
Väritys, eli koko tyylin perusta, pohjautuu perin käytännöllisiin syihin, joilla ei oikeasti ole juuri mitään tekemistä estetiikan kanssa. Mustat osat ovat puuta, joka piti kyllästää kreosootilla, ellei haluttu muurahaisten syövän koko taloa hetkessä. Valkoinen väri on rappausta, joka valmistettiin simpukankuorimurskasta, sideaineena kookospähkinän kuoresta saatavat kuidut. Laastiin saatettiin lisätä kimalletta, jotta se heijasti pois mahdollisimman paljon auringon lämpöä.

Keräilen webbialbumiin kuvia Black-and-Whiteista, lisää tulossa!
Kirjalähde: Julian Davison, Black and White, The Singapore House 1898 - 1941, Talisman Publishing Pte Ltd, 2006

27/05/2008

Osa 62: Indy palaa ja muuta



En saa millään kirjoitettua blogiini "oikeasta" aiheesta. Nimittäin kävin arkkitehtuuriexculla. No, ainakin aiheena oli arkkitehtuuri, singaporelaiset Black and White -taloiksi kutsutut siirtomaatyyliset asunnot, joita rakennettiin paljon ennen toista maailmansotaa. Oppaana oli legendaarinen opasguru Geraldine. Mutta perästä kuuluu - joskus, kun jaksan ryhdistäytyä.

Sen sijaan kävimme leffassa. Suuri idolini Indiana Jones palaa valkokankaalle vielä kerran! Mutta blaah -
Arvailin huvikseni, montako tähteä Suomessa Helena Ylänen tai Tapani Maskula antaisi. Yksi?
Siis olipa surkeaa. Miksi pitää sotkea avaruusoliot, arkeologia ja kylmä sota? No varmaan siksi, että ohjaajana on Spielberg...mutta silti. Elokuvasta vain puuttui se jokin. Ehkä Harrison Fordin charmi ei ole entisellään. Vaikka hyvin pappa jaksoi. Ja onneksi vastanäyttelijäkin (se ainoa oikea) oli vanhentunut. Mutta Liiton Arkin tai Graalin maljan sijaan kanniskeltiin ympäriinsä muovisen näköistä kristallipääkalloa. Tylsää.
Paikallinen leffa-arvostelija kehui leffaa ja antoi kolme ja puoli tähteä. Hänen mielestään se on taattua tavaraa. Aivan oikein, mutta vanhat vitsit eivät vaan jaksa naurattaa. Tappelukohtauksissa ei ollut oikein päätä eikä häntää. Maisematkin olivat erinomaiset tylsät. (Kuulemma leffa on kuvattu kokonaan USA:ssa.) Cate Blanchett ei puhunut tällä kertaa haltijakieltä vaan englantia erittäin viihdyttävällä venäläisellä aksentilla. Ainakin pysyin sen ansiosta koko leffan hereillä (toisin kuin eräät). En todellakaan aio uusia Indiana Jones dvd -boxiani. Kolme leffaa muodostaa jo täydellisen kokoelman, kiitos.

Suunnittelemme kesälomaa. Mahtava löytöni seuraavaksi lomakohteeksi olisi ollut Christmas Islands (Onko muka parempaa kesälomakohdetta kuultu kuin Joulusaaret?), mutta esteeksi muodostui mahdottoman kalliit lentoliput. Siispä suuntaamme ainakin alkajaisiksi Borneoon, Kota Kinabaluun.

Tämä viikko on täynnä ohjelmaa. Ellenillä on Suomi-koulun kevätjuhla, emme siis välty Suvivirreltä edes täällä. Sitten on leikkipiiriä ja Shophouse Fair ja Vietnam Festival alkaa... Lisäksi viime viikolla alkoi yli kuukauden mittainen Great Singapore Sale, mikä tarkoittaa valtaisaa alennusmyyntiä kaikkialla! Kiireistä aikaa, siis.

18/05/2008

Osa 61: Singapore Flyer


Singapore Flyer on maailman korkein maailmanpyörä, se nousee 165 metrin korkeuteen, 30 metriä korkeammalle kuin London Eye. Sopivaa sunnuntaihuvia.

Maailmanpyörä valmistui vasta jokunen kuukausi sitten. Olemme tarkkailleet sen rakennusvaiheita siitä saakka, kun ensimmäiset jättikokoiset teräsrungon segmentit rahdattiin paikalle. Ensin paikalla törrötti neljänneksiä, sitten puolikkaat ja lopulta koko pyörä. Uutuuttaan kiiltävät lasihytit ovat noin bussin kokoisia. Huimausta ei tunnu missään vaiheessa, koska olo on kuin autossa istuisi. Yksi "lento" eli pyörähdys kestää puoli tuntia.

Suhteellisen kalliit liputko lienee syynä, mutta Flyer ei ole ilmeisesti ollut suurmenestys. Aina, kun olen ajanut taksissa ohi, on näkynyt melkein pelkästään tyhjiä hyttejä. Pakettiin on koottu singaporelaiseen tapaan Flyer -ostoskeskus ja ravintolakompleksi. "Lennolle" voi varata cocktailit, jonon ohi -lipun tai kokonaan oman hytin. Tavallisilla lipuilla saimme tosin oman hytin, jonoa ei ollut ollenkaan ja lapset pääsivät jopa ilmaiseksi. Saimme marssia suoraan, no tai valokuvaajan kautta, läpi tyhjien jonotushallien.


29/04/2008

Osa 60: Miljonäärit Lompakolla

Jos pitäisi nimetä paratiisisaari näillä etelämerillä, niin tässä olisi hyvä ehdokas: Lombok.
Komodon varaanitkin asustavat - ei naapurisaarella - vaan seuraavalla. Oma aktiivinen tulivuori on Gunung Rinjani (3726m), Indonesian toiseksi korkein.

Hienoimpia asioita Lombokilla on äänimaisema. Saarella on yllättävän hiljaista. Paitsi meren rannassa kuuluu taukoamaton aaltojen pauhu. Päivällä huutelevat linnut ja gekko saattaa kajauttaa: gekkou, gekkou (selvisi sekin, miksi otusta kutsutaan gekoksi). Ihmisasutuksesta muistuttavat kello kaulassa vaeltava lehmä ja kiekuvat kukot. Viidesti päivässä kuuluu lukuisista moskeijoista rukouskutsut. Ne alkavat hieman eri aikoina eri suunnalta.
Illalla kuuluva siritys taas on korvia viiltävää.

Indonesiassa voi olla miljonääri. Rupioita saa muutaman miljoonan kulumaan helposti lomaillessa. Mutta eipä se paljoa ole rahaa. Saa siis oikeastikin tuntea olevansa lähes miljonääri. Paikallisten keskipalkka on alle 100 USD kuukaudessa.
Paratiisisaaremme synkkänä varjona on indonesialainen hallinto, joka pitää köyhyyttä yllä kaikista maan rikkaista luonnonvaroista huolimatta. Vielä 1960-luvulla Lombokilla kuoli ihmisiä nälkään. Asia tuntuu käsittämättömältä, kun katselee rikasta luontoa, iltahämärissä Lombokin salmella kalastavien veneiden määrää, riisipeltoja, kookospalmuja ja papaijapuita.

Kuvassa oleva tulivuori on Gunung Agung Balilla. Me katselimme sitä naapurisaarelta. Lombok on uusi Bali. Vielä melko koskematon ja vailla massaturismia.
Lähellä on Gili Islands, sukellus- ja snorklausparatiisi. Erona Baliin on uskonto. Siinä missä Bali on hindulainen, Lombok on yli 90%:sti islamilainen. Muutaman vuoden takaiset kahakoinnit Lombokilla karkoittivat turisteja ja köyhdyttivät kolmen miljoonan asukkaan saarta. Paikallisen mielipiteen mukaan kysymys ei ollut uskonnosta, vaan jälleen kerran rahasta uskonnon varjolla. Minkäänlaista vihamielisyyttä emme havainneet, päinvastoin, vieraanvaraisuudessa saarelaiset pärjäävät vaikka thaimaalaisille. Suosittelen ihanaa majoitustamme Imaj private villas, katso linkki listasta. Päädyimme sinne siksi, että omistaja on Ellenin australialainen englanninope. Villamme ikkunoista ja omalta uima-altaalta aukesi mahtava näkymä yli Lombokin salmen kohti Balia. Aurinko laskee kuvassa Gunung Agungin taakse. Katso lisää kuvia linkin kautta.

21/04/2008

Osa 59: Kohteliaisuuksia




Ottaa päähän. Sattuuhan sitä kotimaassakin, mutta viime aikoina olen kohdannut jos jonkinlaista singaporeahdistusta aiheuttavaa.

Makuuhuoneen ilmastointi meni kaput. Kutsuin ilmastointihuollon paikalle. Nuorempi heppu näyttää enemmän rokkistaralta kuin huoltomieheltä. Ja kuulostaa myös, joten mikä laitteessa oli vikana, jäi hämäräksi. Jotain piti säätää.
Laite toimi viisi päivää - tai yötä, jolloin sitä enimmäkseen käytetään. Kutsuin taas huoltomiehet. Rokkistara taas sääti ja sai laitteen toimimaan. Kun kysyin, miten kannattaisi toimia jatkossa, vastaus oli, että laitetta pitää tarkkailla. No, tarkkailemme. Kunnes se kohta taas simahtaa ja voin raportoida tarkkailumme tulokset.

Toisinaan (lue: siis melkein aina) ärsyttää taksikuski, joka välttämättä haluaa lörpötellä koko matkan. Etenkin, jos kuskin korvasta kasvaa puska viisisenttisiä karvoja ja kertomiensa hauskojen juttujen lomassa hän aina irrottaa otteensa ohjauspyörästä hakatakseen käsiään yhteen. Tai kuski on syönyt liikaa currya tai kärsii eturauhasvaivoista (lue: haisee).
Montakohan kertaa olen kertonut taksikuskille Suomen lämpötilasta, asukasluvusta ja pinta-alasta. Nokia, Kimi Räikkönen ja thousand lakes, sen verran kuluu keskivertokuskin yleissivistykseen.
On minua kyllä luultu italialaiseksi, ranskalaiseksi, australialaiseksi ja jopa brasilialaiseksi.

Viime viikolla taksikuski uteli minulta, olenko mahdollisesti menossa shoppailemaan (mitäpä muutakaan valkoinen nainen keskellä päivää tekisi?). Kun kerroin meneväni kokkikurssille, kiinalaismies hämmästyi ja vuodatti:

"Ah, cooking class! You learn cooking, ah? Oh, Don´t worry...You look a smart girl. You have a smart face."

Taksimatkailuun kyllästyneenä olen taas ajellut MRT:lla eli paikallisella metrolla. Naurettavan halpaa, melko helppoa ja nopeaa, jos ei tarvitse vaihtaa linjoja. Mutta ne kanssamatkustajat ovat sietämättömiä. Tunkevat sisään ovesta ennen kuin pysäkille jäävät ehtivät ulos. Joka kerta.
Kuljetin nukkuvaa Oliveria kantorepussa ja jouduin seisomaan monta pysäkinväliä. Ei ollut ruuhka-aika, mutta istumapaikat oli varattu ja kaikki istujat poikkeuksetta "nukkuivat". Siis pitivät silmiään kiinni. Kätevää. Ei voi nähdä istumapaikan tarvitsijaa, kun ei katso. Olin kyllä kuullut tästä singaporelaisesta tavasta.

Kohteliaisuuksien kultamitalin voisin ojentaa Ellenin koulun apulaismanagerille Andylle. Hän esitti minulle suorasukaisen kysymyksen:
"Have you been putting on weight lately or are you pregnant again?"
Haukoin henkeä jonkin aikaa. Ja päätin aloittaa laihdutuskuurin.

Kaikkien kohteliaisuuksien päälle postasin iloisen kuvan. Tämä Singaporen oma Åke Blomqvist veti notkein lantein tanssia Botanic Gardensissa lauantaiaamuna. Ehkä liityn "Åken" seuraan pudottamaan sitä yhtä lisäkiloani.

08/04/2008

Osa 58: Mangomaniaa


Tämänkertaisen maniani kohteena ei ole espanjalainen vaateketju Mango, vaikka shoppailun luvatussa maassa ollaan, vaan se ihan aito mango, Mangifera-sukuun kuuluvan mangopuun hedelmä.

Mango on trooppisen alueen kasvi ja kasvaa luonnonvaraisena eteläisessä osassa Aasiaa. Se on mm. Intian, Pakistanin, Bangladeshin ja Filippiinien "kansallishedelmä". Mangoa viljellään Aasian lisäksi kaikkialla sopivan ilmaston omaavilla alueilla. Mangopuu kasvaa jopa 40-metriseksi. Juu, olen nähnyt oikean mangopuun. Ei, en kiivennyt, vaikka näytti pahuksen herkulliselta...

Asiahan on niin, että olen aina tykännyt mangoista. En kyllä muista, koska olisin ensimmäisen kerran mangoa maistanut. Helsingissä ostin aina silloin tällöin Stockan herkusta yhden hedelmän (joka maksoi monta euroa) ja yleensä sain syödä sen kokonaan itse.
Singaporessa olen saanut toteuttaa mangomaniaani paljon luovemmin. Isot, makeat australialaiset mangot ovat suhteellisen kalliita, mutta lähialueiden pitkulaisia mangoja (kuvassa) saa usein edullisesti. Niin ja jos jaksa kiivetä mangopuuhun...

Intialainen mangoraita, eli arkisesti meillä vain mangosalaatti, on jokaisen grilliruuan kaveri. Ja usein ihan ilman grillaustakin. (Ja vaikka ihan ilman muuta ruokaa.)
Mangolassia, eli mangosta ja jogurtista tehtyä juomaa, tilaan melkein aina intialaisessa ravintolassa syödessäni. Mikään muu ei taltuta ruuan tulisuutta yhtä hyvin. Ellen seuraa esimerkkiäni. Äidin ja tyttären uusin löytö on Carrefourissa myytävä purkitettu mangolassi.
Thaikeittiön mangosalaatti tehdään vihreistä mangoista. Runsaasti chiliä, pähkinää, limeä ja kalakastiketta.
Niin ja kuivattuja mangoja popsimme muuten vaan.

Jos nyt tuli vesi kielelle, niin jaan oman versioni mangoraitareseptistä. Se on hyvin yksinkertainen.

1 iso tai 2-3 pienempää mangoa, kuorittuna ja paloiteltuna
muutama aasialainen pieni shalottisipuli tai yksi pieni punasipuli, hienonnettuna
2 dl maustamatonta jogurttia, mieluiten kreikkalaistyyppistä
2 - 5 tuoretta chiliä, punaista tai vihreää tai molempia, suikaloituina
nippu tuoretta korianteria silputtuna
suolaa maun mukaan
ripaus sokeria tarvittaessa
chilijauhetta
(garam masalaa, jeeraa)

Sekoitetaan jogurtti tasaiseksi ja lisätään siihen kaikki muu. Koristellaan pinta ripottelemalla chilijauhetta, punaisia chilisuikaleita ja korianterin lehtiä. Maku on paras, kun salaatti saa vetäytyä jääkaapissa vähintään muutaman tunnin.
Vaihtelua salaattiin saa jättämällä intialaiset mausteet pois ja lisäämällä valkosipulimurskaa ja lorauksen oliiviöljyä.

P.S. Mangoruokieni listasta jäivät puuttumaan maailman melkein paras kakku: Cedele-leipomon Mango Almond Cake (hieman porkkanankakun tyyppinen, mutta mangon makuinen ja mangokuorrutusta päällä), juuri kokkikurssilla oppimani vietnamilainen rice paper rolls, joihin voi laittaa tuoretta mangoa sisälle sekä ihan Yoplaitin perusjogurtti, joka on tietysti myös mango-sellaista.

06/04/2008

Osa 57: Skandaaleja


Hairless beach monkey - lempisarjishahmoni Sherman the Sharkin lempiruoka. Karvaton ranta-apina on aika osuva määritys ainakin eräille lajitovereillemme.

Tämän viikon kuuluisin suomalainen on saanut kuvansa The Strait Timesin sivuille jo kolmesti tällä viikolla. Se ei olekaan, yllätys yllätys, exministeri Kanerva vaan "erotic dancer" Johanna Tukiainen. Epäilemättä jälkimmäisen kuvalla on parempi (kröhöm) uutisarvo kuin keski-ikäisen miespuolisen ang mohn naamalla.

Singaporelaiset rakastavat skandaaleja - ainakin niin kauan kuin ne eivät ole heidän omiaan. Siinä selitys, miksi kanervat ja sarkozyt saavat runsaasti palstatilaa. Oma skandaali, terroristi Mas Selamatin karkaaminen, on vaiettu kuoliaaksi. Jo kuutisen viikkoa jatkuneet massiiviset etsinnät eivät ole tuottaneet tulosta. Viranomaiset eivät voi myöntää, että Selamat on päässyt livahtamaan rajojen yli. Vielä toissaviikolla lehdistä sai lukea varmoja mielipiteitä siitä, että karkuri piileskelee joillakin Singaporen viidakkoalueista. Valtaisat haravointioperaatiot olivat käynnissä.
Karkaamisesta on tullut useiden salaliittoteorioiden lempiaihe. Erään teorian mukaan Selamat kuoli vahingossa vankeudessa ja etsinnät ovat osa hämäysoperaatiota. Toisen teorian mukaan terroristiin asennettiin jäljityssiru ja hänet laskettiin tarkoituksella vapaaksi.

Viimeisimmän kaakkoisaasiaa ravistelleen skandaalin aihe on arkisesti riisi. Riisistä on puutetta ja hinta on noussut jo yli kaksinkertaiseksi. Köyhät maat, jotka tuovat riisinsä ulkomailta,
kuten Filippiinit, ovat pulassa kohonneiden hintojen vuoksi. Ostovoimaista Singaporea ei uhkaa riisin loppuminen. Silti saidat ja kiasut singaporelaiset ovat alkaneet hamstrata riisiä kauppojen hyllyiltä. Singaporessa on ainakin kolme isoa "riisin Fort Knoxia", joissa kussakin on varastoituna koko maan kolmen kuukauden tarpeen verran riisiä. Ja se on muuten aika paljon! Viranomaiset yrittävät tiedotuskampanjan avulla hillitä hamstrausta, koska hamstraus nostaa entisestään riisin hintaa. Turhaan. Itse en edes olisi huomannut hinnan nousua, ellen olisi lehdestä lukenut. Jos 5kg riisiä maksaa nyt vaikka noin 7 dollaria (3,50 €), on siitä vielä pitkä matka K-kaupasta ostetun Uncle Ben´s -pakkauksen kilohintaan.


24/03/2008

Osa 56: Muotitietoinen, nyt mä olen...



Ystäväni Tuula muutti jokin aika sitten täältä Jakartaan ja oli käymässä Singaporessa. Keskustelimme singaporelaisten pukeutumisesta. Muslimimaahan muuttaneena Tuula oli jo tottunut toisenlaiseen katumuotiin ja naureskelimme singaporelaisille "pikkusortseille ja muovikorkkareille".

Singaporettaret rakastavat kaikkea mikä kiiltää. Vielä parempi, jos vaatteessa on lisäksi pitsiä, puhveja, kukkia, paljetteja, lasihelmiä, kirkkaita värejä ja isoja kuvioita.
Ja merkkilogo pitää näkyä (voi olla halpakin, kunhan on iso, esimerkiksi Guessin jättikokoinen G).
Vaatekankaat ovat yleensä aina keinokuituja, ohuita ja kiiltäviä. Usein niille sallitaan vain dry cleaning. Epäkäytännöllistä. Suomessa tulisi kalliiksi.

Jos taas singaporetar ottaa uransa vakavasti, työasuna on varmasti musta power suit. Miesten vastaava asu täällä on tylsä: mustat suorat housut ja valkoinen paita. Tästä tuli mieleen nappi auki -käytäntö. Nimittäin täällä miesten on ihan asiallista liikkua työbisneksiä hoitelemassa pari paidan ylempää nappia auki. Älä kokeile samaa Suomessa, etenkään, jos omaat runsaasti rintakarvoja.

Jalassa pitää ehdottomasti olla korkokengät (joskus jopa miehillä). Eikä alle 8 cm:n korkoja lasketa. Vaatii takuulla nuorella iällä aloitettua treeniä, jotta pystyy liikkumaan korkeakorkoisilla sandaaleilla. Tarkoitan siis kenkää, joka potkaistaan jalkaan, ilman nilkka- tai kantapääremmiä tai muuta tukea. Kenkä pysyy jalassa varpaiden varassa. Korkoa voi olla silti 10cm.
Kyllä ne jalkaan saa, mutta ihan toinen juttu on kävellä. (Ja koitapa kävellä trooppisen kaatosateen aikana, kun jalkakäytävät lainehtivat. Ei siis ole niin ihmeellistä, että muuten säästäväiset singaporelaiset hyppäävät sankoin joukoin takseihin aina vesisateella.)

Paikallisten suosikkikenkäkauppoihin lukeutuu mm. Charles&Keith. Sieltä saa kolmellakympillä tinkeltankelisandaaleita huimilla koroilla ja kaikissa väreissä. Jos siellä sattuu olemaan ale, leviää happamien aviomiesten ja poikaystävien staattinen lauma kaupan ulkopuolelle käytäviä tukkimaan.
Minä ostan kenkäni ihan tätikaupoista, kuten Tangsin tavaratalosta tai Batasta. Kuvassa eräs käytännöllinen kenkäparini, joka pysyy hyvin jalassa nilkkaremmin ja kantapään tukemana.
Löysin muuten ihan vastikään japanilaisen tavaratalon Takashimayan kenkäosastolta ihania japanilaisvalmisteisia muotisandaaleita, jotka olivat kuin koruja...

Sain luettua ison pinon Suomesta tuotuja lehtiä.
Apua! Singaporesta tuttu muoti on tulossa Suomeenkin tänä keväänä. Muotijutuissa kiiltää ja kimaltaa, on isoja kuvioita, vaatteisiin ommeltuja lasihelmiä, kirkkaita värejä, leveitä vöitä. Ja metallivärisiä sandaaleita korkeilla tolppakoroilla. Ja Guessin laukkuja. Näkyyköhän Helsingissä kesän tultua muovikorkkareita?

18/03/2008

Osa 55: Vroom-with-a-view


Singaporessa muistetaan vielä tappava SARS -epidemia. Naapurimaassa Indonesiassa esiintyvän lintuinfluenssan kauhun tasapainossa kallistutaan välillä hysterian puolelle. Vaan viimeisenä huolenaiheena on Hong Kongissa neljä lapsiuhria vaatinut influenssa. HK:ssa suljettiin päiväkodit ja koulut kahdeksi viikoksi influenssan leviämisen estämiseksi. Singaporessa pelätään, että sama on kohta edessä, koska suhteet HK:iin ovat läheiset.

Ellenin koulu on pommittanut koko viikon oppilaiden vanhempia sähköposteilla, joissa kerrotaan uusista terveystarkastusvaatimuksista ja muista varotoimenpiteistä. Lapsilta ja henkilökunnalta mitataan lämpö neljä kertaa päivässä (eivätkö aikuisetkaan muuten huomaa sairastuneensa?). Sattumoisin juuri tällä viikolla Ellen sai tavallisen räkätaudin (englanniksi common cold,
kun taas flu on lyhennys sanasta influenza). Kouluun ei ole palaamista ennen kuin on viemisenä lääkärintodistus, jossa sanotaan, että tauti ei ole influenssaa.

Kummallisin juttu, jonka koulu on keksinyt, on influenssahätätilan harjoitus. Harjoituksen tavoitteena ei ole opettaa käsihygieniaa tms, kuten saattaisi luulla, vaan harjoiteltava asia on koulun siirtäminen pienryhmäopetukseen koteihin, mikäli valtiovalta sulkee koulut HK:n tapaan. Sillä pitäisihän vanhempien päästä töihin siitä huolimatta, että koulut suljettaisiin.

Olimme vähällä joutua sijaiskoulun isäntäperheeksi. Ihmettelin, että eikö haittaa, että Ellen on kotona potemassa flunssaa.
- But that´s nothing serious! totesi koulun apulaismanageri ja kerjäsi myöntymään isännöimään viittä lasta ja opettajaa kahden päivän ajan.
Kokeilu peruuntui - onneksi. Siitä huolimatta joudumme toimittamaan Ellenin lääkärintodistuksen, jolla vakuutamme, ettei Ellenillä ole influenssa ja hän voi palata kouluun. Ehkä epäloogiselta tuntuvan menettelyn takana on taas eräs kiasun ilmenemismuoto, pelko kasvojen menetyksestä.

Kiasusta oiva aasinsilta kilpavarusteluun. Miltä tuntuisi asua keskustan pilvenpiirtäjässä kaikilla mukavuuksilla ja silti päästä ajamaan oma auto olohuoneen ikkunan eteen?
Tämä on kohta mahdollista Singaporessa, sillä tänne ollaan rakentamassa maailman kolmatta asuinkerrostaloa vroom-with-a-view-pysäköinnillä. (Ne kaksi olemassaolevaa ovat muuten NY:ssa ja Dubaissa.) Kyseessä on siis autotallin sijoittaminen kunkin kerrostaloasunnon "kuistille". Auto nousee kerroksiin lasiseinäisellä autohissillä.

Projektin mainoskuvassa katsellaan olohuoneen valkoiselta nahkasohvalta kokolasiseinän takana olevaa kiiltävänpunaista urheiluautoa. Toinen lasiseinä avautuu ulos hämärtyvässä illassa loistavaan kaupungin silhuettiin. Auto on kääntyneenä puoliksi ulospäin ikäänkuin katselemassa maisemaa. Sohvan ja peilikattoisen autohuoneen (lienee asiatonta puhua enää autotallista) välissä on vain minimalistinen sohvapöytä, jolla lojuu shakkipeli ja kaksi kirjaa. Ehkä tämä riittää elämänsisällöksi. Kumma, ettei kuvaan ole ängetty pikkumustaan ja korkokenkiin pukeutunutta mallia siemailemassa cocktailia.


Saman päivän lehden etukannessa oli muuten tabloid -kokoinen Kimi Räikkösen naama. Kimi mainosti rannekelloja. Singapore on nyt niin innoissaan ensimmäisestä F1 -kisastaan, että lehdetkin ovat äkkiä alkaneet kirjoitella lajista monen sivun juttuja. Mutta Alas! Syyskuussa järjestettävän kilpailun lipunmyynti ei etene toivotulla tavalla. Ensin lippuvarauksen webbijärjestelmä jumitti pari viikkoa ja nyt lippuja on vielä myymättä vaikka kuinka. Hohhoijaa.

04/03/2008

Osa 54: Etsintäkuulutus























Koko Singapore on hysteerinen ja varpaillaan. Kaikkialla on liimattuna postereita, takseissa vilkkuu etsintäkuulutukset, aseistettuja vartijoita ja poliisiautoja parveilee siellä täällä. Etsitään indonesialaissyntyistä vankikarkuria Mas Selamatia. Tyyppi pakeni viime viikolla ja on vielä kateissa. Hänen uskotaan järjestäneen pakonsa yksin ja olevan edelleen Singaporessa.
Jos jää kiinni karkurin auttamisesta, voi saada 50 vuoden vankilatuomion ja vielä sakot päälle.

Ja että mikäs tyyppi se saa kaikki värisemään kauhusta? No tietenkin terroristi ja vielä ihka oikea singaporelaisterroristi. On vaikeaa uskoa, että niin pikkutarkassa maassa kuin Singapore voi toimia ääriryhmiä, jotka suunnittelevat järjettömiä terrori-iskuja kaikkea länsimaista vastaan. Täällä kun ilmiannetaan vaikka oma mummo (ja varsinkin naapurin mummo), jos on edes epäilyksen aihetta. Tämä Selamat ei suunnitellut sen enempää eikä vähempää kuin kaappaavansa lentokoneen ja pudottavansa sen alas Changin lentokentälle. Tämä tapahtui pahana vuonna 2001. Selamat oli äärijärjestö Jemaah Islamiahin singaporelainen johtaja. Lienee turhaa sanoa, että järjestö pyyhkäistiin pois päiviltä samalla kun johtaja jäi kiinni.

On toki kunnia-asia ja turvallisuusasia palauttaa terroristi selliin. Tai ainakin wanna-be terroristi, joka kai lasketaan oikeaksi. Silti tuntuu hieman liioitellulta jahdilta.
Olin aamukävelyllä viereisessä saaressa, jossa on pienvenesatama. Saaren keskellä on kumpare, joka kasvaa tiheää viidakkoa. Kävellessäni kaikessa rauhassa vastaan tuli aseistettu vartija, joka tuijotti herkeämättä viidakkonyppylää ja hipelöi asevyötään. Oli ihan pakko kurkkia olan yli taakse, kun ensin tihensin askeleita. Piileskeleekö tuolla kasvillisuuden seassa terroristi? Saakohan se montakin paratiisipistettä hyökkäämällä länsimaisen naisen ja lapsen kimppuun? No eipä tainnut siellä kukaan piileskellä, mutta ainakin tuli lietsottua itsensä hysteriaan.

P.S. Selamat on minua pari senttiä lyhyempi kaveri. (Heti alkoi pelottaa vähemmän.)

Katso täältä video etsinnöistä:
http://www.straitstimes.com/Free/Story/STIStory_212956.html