skip to main |
skip to sidebar
Jos on harrastanut bussimatkailua Malesiassa, tietää, mille öljypalmu näyttää. Tummanvihreitä pallomaisia latvoja, muodostaen plantaaseja, jotka taas peittävät laaksot ja kukkulat kokolattiamaton tavoin. Kuolleet palmut seisovat kuin pystyyn kuolleet sotilaat aseensa laskeneina, lehdet runkoa pitkin viistäen. Välillä näkyy banaaniplantaaseja. Tiesittekö, että malesialaisilla on 40 erilaista banaanilaatua?
Bussimatka Singaporesta Malaccaan (Bahasa Melauksi: Melaka) kestää tullimuodollisuuksineen nelisen tuntia. Kaupunki sijaitsee Malaccan salmen rannalla, jokisuistossa, vastarannalla on Indonesian Sumatra. Malaccan salmi on kuuluisa merirosvoistaan. Yhä edelleen alueella harrastetaan vanhaa elinkeinoa. Ajatus saa Captain Sparrown ihailijan huokailemaan kolonialismin ajan kauppalaivojen pienoismallien äärellä.
Malacca on siitä harvinainen kaakkoisaasialainen kaupunki, että siellä on oikeasti historiallisia kerrostumia näkyvissä. Malaccan historia aloitetaan malaijien, tarkemmin sanoen sumatralaisen sulttaanikunnan laajentumisesta alueelle. Malaijit olivat omaksuneet islamin uskonnokseen. Sitten alueelle purjehtivat 1500-luvun alussa portugalilaiset Alfonso de Albuquerquen johdolla, syrjäyttivät malaijit ja rakensivat Malaccaan linnoituksen. Mukana tuli katolilainen kirkko. Portugalilaiset hallitsivat Malaccaa 130 vuotta, jonka jälkeen oli Vereenigde Oostindische Compagnien eli Hollannin Itä-Intian kauppakomppanian vuoro. Hävitessään portugalilaiset räjäyttivät ilmaan koko kaupungin. Linnoituksesta jäi pieni pala, Porta de Santiago sekä kukkulalle pieni kivikirkko, joka nykyisin on raunioina. Elävämpi muisto on veri, edelleen Malaccassa on pieni portugalilaisten jälkeläisten yhteisö, joka kokkaa portugalilaisaasialaista fuusioruokaa. Ja katolilaisuus on jäänyt pysyvästi kaupunkiin.
Hollantilaiset rakensivat uudelleen sekä kaupungin että hallinnon. Malaccassa on säilynyt useita hollantilaisajan rakennuksia 1700-luvulta, mm. Stadthuys, Kristuksen kirkko ja jokivarren asuinkortteleita. 1700-luvulla voimistui myös Kiinan vahva vaikutus, ei valtauksena vaan hiljaisena mutta runsaana kiinalaisten kauppiaitten emigroitumisena. Kiinalaiset naivat malaijinaisia ja syntyi omaperäinen Peranakan -kulttuuri, johon kuuluu mm. oma cuisine, koristemaalaus ja pukeutuminen. Edustajaa kutsutaan Babaksi tai Nonyaksi, sukupuolesta riippuen.
1800-luvun allkupuolella tulivat britit jakamaan Kaakkois-Aasiaa ja Malacca vaihtoi jälleen kerran hallitsijaa. (Stamford Raffles saapui "perustamaan" Singaporen.) Malesiassa olikin jaettavaa: tinakaivokset ja kumipuuplantaasit hyödyttivät brittejä vielä Toisessa maailmansodassa. Sodan aikana Malaccaa hallitsivat taas uudet isännät, japanilaiset. Pian japanilaismiehityksen päätyttyä käytiin sisällissotaa kommunisteja vastaan, lopulta muodostettiin Malesian valtio. (Singapore potkittiin liitosta pois ja pakotettiin itsenäistymään 1965, koska Singaporen kiinalaisenemmistön People´s Action Party pelotti Malesian malaijipolitiikkaa ajavaa johtoa.) Brittihallinnosta jäi jäljelle ainakin vasemmanpuoleinen liikenne, sähköpistokkeen kolmipiikki, kielitaito ja lisää kolonialististyylisiä rakennuksia.
Näistä historiallisista keitoksista on siis ilmielävä todiste: Malaccan kaupunki. Ei liene ihme, että kuvittelee hetken kävelevänsä jollakin eteläeurooppalaisella kadulla. Jokivarsi tuntuu kummallisen hollantilaiselta, vaikka joessa kelluskelevat minikrokotiilit, malesialaiset vesimonitoriliskot. Chinatownissa voi kokea Peranakan -museona toimivassa talossa sellaisen arkkitehtonisen ihmeen kuin Chinese Palladian style (tätä en olisi ikinä keksinyt itse). Kirkon raunioilla voi hetken kuvitella olevansa Italiassa. Tai vaikka Virossa.
Turistien kulkupeliksi tarjotaan vanhan kaupungin alueella tekokukkien ja hörhellysten koristamaa rikshaa. Joku riksha soittaa malesialaista iskelmää, toinen heviä, kolmas Modern Talkingia. Kyydissä matkustavat huivipäiset naiset lapsineen, ilmeisesti kotimaan matkailijat. Illan tullen rikshat vilkkuvat kuin amerikkalaisten esikaupunkitalojen jouluvalot.
Matkan paras ateria syötiin intialaisessa ravintolassa. Paras ostos oli paketti gula melakaa, eli palmusokeria. Malaccaan matkustaisin mielelläni uudestaan.
Fine,
hieno
kaunis
mainio
oivallinen
pulska
sakko
sakkorangaistus
sakottaa
(lainaus online -sanakirjasta)
Vanha vitsi kuuluu: Singapore, fine city!
Ja kyllä se pitää paikkansa. Sakkoja saa vaikka mistä. Ainakin teoriassa. Esimerkiksi purkan syömisestä.
Ja se toinen kuuluisa rangaistuskeino on cane. Maksimissaan kepitystä saa muistaakseni kaksitoista iskua. Keinoa ei käytetä naisiin tai alaikäisiin (paitsi poikkeustapauksissa).
Kaikesta epäinhimillisyyden epäilystä huolimatta olen alkanut arvostaa singaporelaista oikeuskäytäntöä. Sillä rajut rangaistukset tuntuvat usein olevan suorastaan oikeudenmukaisia.
Toki kaikkea sattuu. Viime viikolla eräänä yönä yliopistokampuksen läheisessä puistossa raiskattiin nuori nainen. Seuraavana päivänä poliisi otti DNA-näytteet kaikilta lähistön vierasmaalaisilta työntekijöiltä, kertomatta edes näytteenoton syytä. Valistunutta itsevaltiutta?
Tai päivän lehdessä julkaistu toinen rangaistus: Työtön mies sai käsiinsä pankista kassillisen shekkejä, muutti maksutietoja 70 000 SGD arvosta omaksi hyväkseen, jäi kiinni väärennöksestä ja sai 26 kuukautta ehdotonta vankeutta. Uutinen on julkaistu tietysti nimen ja kuvan kera.
Singaporen siamilaiseksi kaksoseksikin kutsuttua Malesiaa taas vaivaa edelleen Kuka murhasi Altantuyan -skandaali. Miss Altantuya Shaariibuun (meniköhän se oikein?) jäännökset löydettiin niihin aikoihin, kun muutimme Singaporeen. Tulkkina toiminut mongolialainen, entinen malli ja kaunotar oli räjäytetty keskellä viidakkoa. Mitä Altantuya teki tämän ansaitakseen? Ainakin hänellä oli takanaan epämääräinen suhde malesialaisen poliitikon kanssa ja pari aviotonta lasta. Neiti todennäköisti kiristi jotakuta, mutta mitä ja ketä, siinä poliittinen kuuma peruna. Syytökset likaavat mm. apulaispääministerin vaimoa, jonka huhutaan olleen paikalla murhahetkellä. Varsinaisesti syytettynä ovat jo pitkään olleet pari poliisin erikoisyksikön miestä, jotka mahdollisesti tekivät likaisen työn. Mutta kuka antoi käskyn? Kyseinen apulaispääministeri kiistää koskaan edes tavanneensa uhriaan. Malesian parlamentti eväsi eilen perättömiksi luonnehdittujen syytösten takia kaikilta toimittajilta pääsyn poliitikkojen lähelle. Mutta kuka murhasi Altantuyan?
Siitä syksystä, kun viimeksi katselimme räntäsadetta Helsinki-Vantaalla, on tapahtunut suuria muutoksia suomalaisessa ilmastossa. Siis mielipiteiden osalta.
Jos olisin ollut Suomessa, olisin varmaan innoissani nyökytellyt mitäminäsanoin ja ollut iloinen linnakkeiden murtumisesta. Nyt olen vain hämmentyneenä seurannut sivusta suomalaisten (ainakin näennäistä) vauhtia ekotaseen kohentamisessa.
Ensin en kiinnittänyt asiaan mitään huomiota. Mutta siinä vaiheessa, kun Suomesta kierrätetyt Kotivinkit, Annat ja jopa Gloriat alkoivat kilvan täyttää palstatilaa ilmastonmuutosta hillitsevillä elämäntapaohjeilla, tajusin, että jotain on tapahtunut. Ilmastonmuutos on nykyään osa julkista totuutta. Enää eivät vain vihreät poliitikot polje pyörällä töihin vaan kokoomuslaiset hankkivat hybridiautoja!
Luin juuri Kirsi Pihan kolumnin kesäkuun Gloriassa. Piha osui naulan kantaan. Suomalaiset ovat hyviä hurskastelemaan, nuukailemaan ja syyllistämään itseään - ja varsinkin toisiaan. Siksi ilmastonmuutoksen hillitsemisestä on tullut yksi hyvä lisäys suomalaisten itsekuriin.
Jostain syystä en tunne kovin huonoa omaatuntoa, vaikka täällä maailman toisella puolen eläessä ekologinen jalanjälkeni on suurempi kuin Suomessa. Ehkä se johtuu siitä, että paikalliseen elämäntapaan on vaikea verrata itseään.
Jotkut (etenkin kiinalaiset) elävät täällä kuin viimeistä päivää. On helppo heittää roskat lattialle, kun joku noukkii ne kohta. Myös laajemmassa merkityksessä.
Suuremman luokan jutut, kuten ravintolan tai kaupan ilmastoinnin pitäminen 18 asteessa ja ovet auki ulos - tuntuvat käsittämättömältä haaskaukselta. Kovin kauaksi Singaporesta ei tarvitse mennä, kun jätehuolto on yhtä kuin roskien kippaaminen kadulle (tätä kyllä osataan Napolissakin...).
Lupaan palata ruotuun, kun palaamme kotimaahan. Kun singaporelainen riisinkeittimeni rikkoontuu, laitan sen kasvamaan kukkia. Kuvat uudesta Hortpark -ekopuistosta (thai-ravintola, suihkulähteet, näköalatasanteet lepotuoleineen, vuokrattavana juhlatilat, restroomit, lastenhoitopaikat, leikkipaikat - niin ai joo, pieni näyttelyalue, jossa on esitelty, kuinka rikkoutuneissa kodinkoneissa voi kasvattaa yrttejä, jotka muuten olivat jo kuolleita...Ja free goodie bags for visitors!)
Arkkitehdin korvaan kuulostaa hyvältä Black-and-White House.
Kyseessä on eräänlainen Singaporen versio kansallisromantiikasta, vaikkakin leimallisesti brittiläistä kolonialismia ilmentäen. Aidot talot rakennettiin vuosina 1898 - 1941, lähinnä Singaporeen sijoitettujen brittien asunnoiksi. Tyyli nimettiin vasta noin 50 vuotta sitten, ilmeisistä syistä.
Sinällään se elää vieläkin uusien talojen detaljeissa ja väreissä.
Black-and-White -talot ovat nykyään arvostettuja ja kaikki varteenotettavat vanhat talot kuuluvat valtiolle. Asuntoja vuokraavat monet expatit ja osa taloista on muutettu esimerkiksi ravintoloiksi, gallerioiksi tai toimistoiksi. Kiinalaisille talot eivät kelpaa monestakin syystä. Ensinnäkin britti-imperiumin taakka painaa yhä nykyaikana. Toiseksi kiinalaisille musta ja valkoinen symboloivat kuoleman värejä, puhumattakaan puutarhoissa suosituista frangipani-puista, jotka kuuluvat kiinalaisten mielestä hautausmaille. Kolmanneksi, kiinalaiset suosivat mieluumin kaikkea uutta ja kiiltävää.
Black-and-White -arkkitehtuurin juuret jakaantuvat useammalle mantereelle. Perinteinen malajien rakennustapa on vaikuttanut mm. usein esiintyvään ristinmuotoiseen pohjaratkaisuun, kattomuotoon ja pitkiin räystäisiin ja lisäksi se on nostanut rakennuksen pilareille. Nämä piirteet kuuluvat yleisesti kaakkoisaasialaiseen rakentamiseen ja suojaavat paikallisen ilmaston rasituksilta.
Intiasta levisi kolonialismin mukana bungalow -tyyppinen rakennustapa ja toi omat piirteensä Singaporeen.
Tyylin alkuna ja juurena voidaan kuitenkin pitää Britannian Arts and Crafts -liikettä (se ken muistaa, John Ruskin ja William Morris). Kertaustyyli, mock Tudor (Tudorbethan tai Gothic revival), tuli emämaassa suosituksi juuri kolonialismin aikana. Toisaalta brittien "virallinen" tyyli ulkomailla oli vanhanaikaisempi klassinen rakennustapa. Näistä kaikista aineksista syntyi siis singaporelainen asuintalo, alunperin brittien majoittamiseen saarelle. Samaan tyyliin rakennettiin sekä komennukselle lähetettyjen poikamiesten asuntolat kuin isompien herrojen huvilat. Tyylin sisälle mahtuu niin prameita renessanssivillan tyylisiä kartanoita, kuin selvemmin aasialaisia piirteitä omaavia bungaloweja. Myöhäisemmissä Black-and-Whiteissa 1930-luvulta näkyy jo art decoa ja jopa funktionalismia.
Ensimmäiset Black-and-Whitet suunnitteli arkkitehti R. A. J. Bidwell. Sen jälkeen arkkitehteja oli useita, yleensä he työskentelivät valtion omissa konttoreissa.
Leimallisia piirteitä kaikille Black-and-Whiteille ovat paitsi väritys, myös isot katetut verannat, joita suojasivat monsuuni-ikkunat ja alas laskettavat mustavalkoiset rottinkikaihtimet. Nykyisin tosin nämä vilpolat ovat usein lasitettuja ja ilmastoituja. Sisäänkäynti oli aina joko katetun porttikujan päässä tai ensimmäiseen kerrokseen ajettiin suoraan kuistin alle, hevosella ja myöhemmin autolla. Nämä kaikki tietysti siksi, että trooppisia sateita sattuu usein ja ne voivat olla todella rajuja. Keittiö oli aina eri rakennuksessa, usein myös katetun kulkuväylän päässä pihan perällä. Palvelijat asuivat keittiön yhteydessä.
Väritys, eli koko tyylin perusta, pohjautuu perin käytännöllisiin syihin, joilla ei oikeasti ole juuri mitään tekemistä estetiikan kanssa. Mustat osat ovat puuta, joka piti kyllästää kreosootilla, ellei haluttu muurahaisten syövän koko taloa hetkessä. Valkoinen väri on rappausta, joka valmistettiin simpukankuorimurskasta, sideaineena kookospähkinän kuoresta saatavat kuidut. Laastiin saatettiin lisätä kimalletta, jotta se heijasti pois mahdollisimman paljon auringon lämpöä.
Keräilen webbialbumiin kuvia Black-and-Whiteista, lisää tulossa!
Kirjalähde: Julian Davison, Black and White, The Singapore House 1898 - 1941, Talisman Publishing Pte Ltd, 2006
