30/08/2008

Osa 71: Tiger Balm Kings


Kaikki tietävät Tiikeribalsamin. Ainakin kaikki vanhemmat ihmiset ja ne nuoremmat, jotka ovat joskus lääkinneet urheiluvammojaan perinteisin konstein. Voimakkaan hajuista punertavaa voidetta, joka iholle levitettynä lämmittää. Kahdeksankulmaisen lasipurkin kyljessä on loikkaava tiikeri. Oma mielleyhtymäni on aina liittänyt tiikeribalsamin Venäjän suuntaan, mutta todelliset juuret ovat Burmassa, Singaporessa ja Kiinassa. Tiikeribalsami oli oman aikansa miljoonabisnes, joka teki omistajistaan "suurmiehiä".

Muuan herbalistisukuun kuulunut kiinalainen herra Aw Chu Kin oli rutiköyhä ja perhe kärsi nälkää Manner-Kiinassa. Perheen vanhempi veli toimi Burmassa kiinalaisen lääketieteen harjoittajana ja houkutteli Chu Kinia Rangooniin, jota hän luonnehti paratiisiksi maan päällä. Chu Kin matkustikin veljensä perässä, tosin Singaporen ja Malesian kautta matkarahoja hankkien. Rangoonissa hän meni naimisiin paikallisen naisen kanssa ja toimi niinikään herbalistina, siis eräänlaisena kiinalaisen lääketieteen apteekkarina. Herra Aw kehitteli 1870-luvun kuluessa oman kipua lievittävän balsaminsa mm. mentholista, kamferista, mintusta, neilikasta, cassiasta ja cajuput -öljystä. Resepti pohjautui perinteiseen kiinalaisen keisarihuoneen käyttämään lääkevoiteeseen. Kuolinvuoteellaan, vuonna 1908, hänen kerrotaan jakaneen reseptin tuolloin parikymppisille pojilleen, Aw Boon Hawille ("Gentle Tiger") ja Aw Boon Parille ("Gentle Leopard").

Englanninkielistä koulua käyneet pojat jatkoivat isänsä elämäntyötä ja kehittivät lääkkeen reseptiä kohti nykyisin Tiikeribalsamina tunnettua muotoa. Kaiken parantava lääke oli tuolloin nimeltään "Ten Thousand Golden Oil". Ennen kaikkea pojista Boon Haw oli se, joka osasi markkinoida tuotetta. Nuorilla kiinalaisilla liikemiehillä oli visio:
"I will learn all I can about Western medicine, you can prescribe Chinese medicine," Boon Par said to his brother. "Together we won't lose a single patient. He can choose between east and west and the fee will stay with us."

Pojat ja sitä myöten jo omaisuuksia tuottanut balsamibisnes muuttivat Burmasta Singaporeen 1920-luvulla. Tiikeri valittiin tuotemerkiksi, koska se oli singaporelaisille valuutasta tuttu symboli ja koska se kantoi veljeksistä vanhemman nimeä. Boon Haw teetti mm. tiikerin päätä kantavan auton, jolla herätettiin potentiaalisten asiakkaiden huomiota. Loppu onkin sitten menestystä.
Aw Boon Haw perusti jo 1920-luvun lopulla sanomalehtitaloja Singaporeen, Hong Kongiin, Taiwaniin ja Thaimaaseen. Seuraavalla vuosikymmenellä veljekset rakennuttivat kartanoita ensin Hong Kongiin ja sitten Singaporeen (Haw Par Villas tai Tiger Balm Gardens). Puutarhoihin sijoitettiin erilaisia kiinalaista mytologiaa ja historiaa kuvittavia veistoksia ja huvituksia, ja nämä "huvipuistot" avattiin yleisölle - ilmaiseksi. Tiikeribalsamia myytiin tuolloin jo yli 70:een maahan Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa

Aw Boon Haw, joka tunnettiin nimellä Tiger Balm King, ei pysähtynyt tähän, vaan laajensi valtakuntaansa pankkitoimintaan, vakuutusalalle ja kiinteistökauppaan. Hän tunsi velvollisuudekseen harjoittaa hyväntekeväisyyttä, erityisesti Kiinassa. Singaporessakin hänet muistetaan mittavista lahjoituksista sairaaloille ja kouluille. Toisen Maailmansodan japanilaismiehityksen aikana tämä filantrooppi järjesti ruoka-apua hongkongilaisille. Hän kuoli sydänkohtaukseen 72-vuotiaana
vuonna 1954, saatuaan ensin sodan aikana lakkautetut bisneksensä elvytettyä ja Singaporen kotinsa korjattua. Aw Boon Par puolestaan palasi synnyinseudulleen Burmaan jo sodan aikana ja kuoli siellä vuonna 1944.

Haw Par Corporation Ltd jatkaa terveystuotteiden alalla ja sen lisäksi mm. omistaa Singaporessa Sentosan Underwaterworld -akvaarion (josta taisin kirjoittaa hyvinkin ensimmäisessä tai toisessa blogissani). Siksi siis akvaarion matkamuistomyymälässä on hyllyssä tuo tuttu kahdeksankulmainen lasipurkki.
Aw Boon Hawin tytär ja poika perustivat Aw Boon Haw Holdings Ltd:n, joka myös jatkaa perheen yritystoimintaa.

Tiger Balm -tuotteiden kirjo on nykyään valtava. Parantaahan balsami vaivan kuin vaivan ja kaiken lisäksi raikastaa ja karkoittaa moskiittoja.

25/08/2008

Osa 70: HDB






















Olen päässyt blogiin numero 70 kommentoimatta jotain niin singaporelaista kuin HDB! Kyseessä on valtion Housing & Development Board, joka huolehtii valtion asuntotuotannosta Singaporessa.
Ja ihmetelkää näitä lukuja: 95% singaporelaisista omistusasunnoista on HDB -asuntoja! Yli 80% singaporelaisista asuu HDB -asunnossa. Koko Singaporessa HDB -asuntoja on 900 000.

HDB palkittiin tänä vuonna YK:n Public Service Awardilla. Onhan HDB pieni ihme Aasiassa. Vuodesta 1964 aloitettu systemaattinen suunta väestön laadukkaaseen asuttamiseen on tuottanut tulosta; "A Nation of Home Owners". Alusta alkaen asuntotuotanto on ollut hyvin urbaania ja tiivistä. Tai kuinkas muutenkaan, onhan Singapore maailman toiseksi tiheimmin asutettu maa. Kontrasti naapurimaihin on asumisen suhteen valtava.

Jo kuuden vuoden jälkeen HDB -asunnoissa asui 35% väestöstä. 1970 -luvulla HDB rakensi kokonaisia kaupunginosia. Näihin verrattuna Kontula, Hervanta tai Varissuo oli näpertelyä. 1980 -luvulla HDB -kaupunginosissa, - lähiöissä ja - yhdyskunnissa asui jo 85% singaporelaisista. Tavoitteena oli luoda yhteisöjä, ei vain asuntoja. 1990 -luvulta uuden rakentamisen lisäksi on ollut olennaista vanhojen kohteiden upgrading.
Tarkoittaa siis peruskorjausta ja palveluiden parantamista. Esimerkiksi vanha hyvä HDB -säästökikka; hissitasanne rakennetaan vain joka toiseen kerrokseen, ei vastaa enää nykyvaatimuksia.

Uu
sissa HDB -kohteissa on tulossa vaikka mitä ekologisen asumisen kokeilua. On jo aikakin. Jos tässä maassa ei hyödynnetä aurinkoenergiaa, niin missä sitten? Erityiset yksityisvetoiset Design, Build and Sell -menetelmät lupaavat korkeampitasoista HDB -asumista. Ja mikäs koerakentamisen esteenä, kun kaikki on lopulta valtion omaa tuotantoa.

Jotta asumiseen liittyvät luvut eivät antaisi vääristynyttä kuvaa, niin muistutan, että Singaporen oman väestön lisäksi täällä asuu noin miljoona ulkomaalaista, sekä parempiosaisia, että pienipalkkaista halpatyövoimaa köyhistä naapurimaista. HDB ei ole ulkomaalaisia varten, joiden on vuokrattava tai ostettava yksityisten markkinoiden kautta.

Jotta saa ryhtyä HDB -asunnonomistajaksi, pitää täyttää monenlaisia kriteereitä. Ensinnäkin perheessä pitää olla vähintään kaksi Singaporen kansalaista, edes Permanent Resident ei kelpaa. (Puhumattakaan meistä, joilla on joko pelkkä työlupa tai nöyryyttävä Dependent Pass kuten allekirjoittaneella.) Ja sen lisäksi on tiukat tulorajat, asunnon koosta riippuen. Asuntolainat tulevat samaan kauppaan, kun päättää ryhtyä asunnonomistjaksi. Erityisryhmille, kuten naimisiinmenijöille, perheenperustajille ja vanhuksille on luvassa omia pakettiratkaisuja. Lisäksi pitää ottaa huomioon rotukiintiöt, joilla estetään roturyhmien kerääntymistä tietyille alueille. Aika systeemit.

08/08/2008

Osa 69: Punainen ja valkoinen


Kuvassa Ellen on apulaisemme kanssa menossa Singapore Flyeriin. Kuva on lavastettu.

Ellenin koulussa oli National Day Party. Majulah Singapuraa (Bahasa Malayn kielistä Singaporen kansallislaulua) on kotona harjoiteltu tavallistakin ahkerammin. Normaalisti se lauletaan jokaisen koulupäivän alkajaisiksi.
Juhliin pukeuduttiin punavalkoisiin vaatteisiin. Launtaina vähintään puoli kaupunkia oli punavalkoisissa, Singaporen valtio täytti 43 vuotta. Punainen ja valkoinen ovat tietysti Singaporen lipun värit.

Kovasti
rahaa ja vaivaa käytetään tämän nuoren valtion kansallishengen nostattamiseksi. Kansallispäivänä järjestettiin tavalliseen tapaan mittava paraati ja ilotulitus. Vesisateesta huolimatta tunnelma taisi olla korkealla, osallistujille oli jaettu punaiset sadeviitat ja punaisia käsiä heiluteltaviksi. Ne, jotka eivät päässeet paikan päälle katsomaan tapahtumia, liimautuivat kiinni telkkarirutuun, pukeutuneena punavalkoisiin ja heiluttaen ruokakaupan kassalta ostettua minilippua. Ne, joilla ei ollut puutetta pikkurahasta, varasivat jo kauan etukäteen hotellihuoneet keskustasta, luonnollisesti Marina Bayn suuntaan avautuvilla ikkunoilla.

Paraatissa nähtiin ja kuultiin mm. Singaporen ilmavoimien hävittäjien lentoesityksiä, puheita ja hegemoniallista yhteislaulua. Singaporen isä, ysikymppinen Minister Mentor Lee Kuan Yew oli luonnollisesti paikalla. Jos Singaporen valtio voi tiivistyä yhteen henkilöön, niin häneen. Lee Kuan Yew on poliitikko, joka julisti kansalle huonon uutisen vuonna 1965 - Malesia potki Singaporen pois yhteisvaltiosta ja Singaporesta oli tuleva itsenäinen. Lee teki tämän legendaarisesti itkien. Siitä lähtien Lee on ollut valtion ohjaksissa, nykyään enemmän kai symbolisessa mielessä, periaatteessa eläkepäiviä viettäen.
Häneen kohdistuu paitsi suurta ihailua, myös vihaa, kuinkas muutenkaan. http://www.youtube.com/watch?v=d1YJLwM4iPk

Sain tässä taannoin epämukavan luennon Singaporen sisäpolitiikasta eräältä kiinalaiselta taksikuskilta. Ensin keski-ikäinen mies jutteli leppoisia Olympialaisista, Kiinan ja Singaporen ulkopolitiikasta ja vaihdoimme tavanomaiset Suomi-tietoudet. Sitten setä valitti hintojen nousua, asuminen on kallista ja ruoan hinta nousussa ja kaikki on niin kallista! Pitäisi muuttaa kuulemma Filippiineille, muuten ei pärjää.
Kun määränpää lähestyi, setä intoutui ruotimaan Singaporen Foreign Talent Welcome -politiikkaa. Ulkomaisten firmojen isompipalkkaiset ärsyttävät monia ja edustanhan itse luonnollisesti paikallisille juuri tällaista perhettä, etenkin kerrottuani kotiosoitteeni (Company pays, ah?). Huolimatta siitä, että Nokian palkat eivät ole kovinkaan ihmeellisiä moniin muihin firmoihin verrattuna. Olen kuullut huhuja viisinkertaisista palkoista.
Ennen perille pääsyä taksikuski oli ehtinyt haukkua presidentin ja koko hallituksen (Indians, lah!), osansa saivat sekä MM Lee että PM Lee (varmaan puolet poliitikoista on sukunimeltään Lee, eivät sukua) - ja lietsoa itsensä niin vihaiseksi, että huokaisin helpotuksesta päästyäni ulos autosta. Onneksi edes verotus on täällä niin alhaista, en olisi varmaan ikinä päässyt autosta ulos, jos olisi vielä pitänyt keskustella tuloveropolitiikasta, lah!