skip to main |
skip to sidebar
Täällä rouvapiireissä on kuhistu jo pitkään eräästä väitöskirjasta, joka tarkastettiin viime joulukuussa Helsingin Yliopistossa. Väikkärin nimenä on Siirtonaisena Singaporessa ja tekijä on valtiotieteilijä VTT Annika Oksanen. Aihe on ulkomaankomennukselle mukaan lähteneiden puolisoiden "julkisen kertomuksen" määrittely. Toisin sanoen väitöskirjassa pyritään löytämään tunnistettava ja ehkä hyväksyttävä rooli puolison mukana repun tavoin matkaaville naisille.
Annika Oksanen on kuulemma esiintynyt Suomen telkkarissakin haastateltavana. Uudessa ulkosuomalaisille suunnatussa Expatrium-lehdessä on lisäksi hänen henkilöhaastattelunsa. Väikkäri on varsin kiinnostavaa luettavaa - ainakin noin sivulta 60, josta alkavat puolisopestiläisten haastattelut.
Ja sitten liikutaan syvissä vesissä: huono omatunto siitä, että on toisen elätettävänä, ammatin menettämisen myötä kadonnut identiteetti, aina kotoa poissa oleva mies, lasten hoito tai se, ettei ole lapsia, joiden vuoksi perustella kotona olemista, miehen työpaikan pienipalkkaiset paikalliset heitukat, jotka metsästävät vanhempia hyvätuloisia expattimiehiä, avioerot ja kotiinpaluut tyhjän päälle.
Minulla on ainakin toistaiseksi kovin paljon hauskempaa! Sitäkään, että nauttii uima-altaalla lekottelusta ei väitöskirjan mukaan kukaan uskalla ääneen sanoa. Minä nautin! Tosin tällä hetkellä en sinne ehdi kuin harvoin. Nautin myös siitä, että on aikaa tavata muita ihmisiä ja luoda uusi sosiaalinen verkosto alusta alkaen. Mistä onkaan tullut lämpimän tropiikin auringon alta niin katkeria kommentteja?
Väikkärin tekijän henkilöhaastattelu selvittää hieman asiaa. Kyseessä on jo hieman vanhempi rouva, joka on kiertänyt miehen matkassa maailmaa vuosikausia maasta toiseen. Omaa paluuta työelämään hän ei voi enää kuvitella. Lapset ovat jo aikuisia. Kuvassa on surumielisen näköinen viisikymppinen nainen, tällä hetkellä Pekingissä.
On väitöskirjassa toki paljon ajattelemisen aihetta. Sopeutumisongelmat, yhteydenpito kotimaahan, miehen ajankäyttöongelmat vaativassa työelämässä, ainaiset työmatkat. Suosittelen luettavaksi kaikille, jotka harkitsevat siirtonaiseksi ryhtymistä. Mutta älkää toki uskoko ihan noin synkkään kuvaan ainakaan Singaporen osalta.
Tässä yhteydessä muistin erään loistavan mielipidekirjoituksen singaporelaiselta kotiäidiltä. Hän ehdottaa, että termin "housewife" tilalla alettaisiin käyttää titteliä DM, Domestic Manager.
Hei kaikki DM:t, laittakaa korvan taakse!
Olen huomannut itsessäni muutoksia. Vielä jokin aika sitten en olisi voinut kuvitella pitäväni vaaleanpunaista Hello Kitty -yöpaitaa. En omistanut kuin kaksi lyhyttä hametta tänne muuttaessa ja vaatevarasto oli painottunut mustaan, ruskeaan ja valkoiseen. Täällä ollessa en ole pitänyt juuri muuta vaatetta kuin lyhyitä hameita ja mekkoja. Ja niitä on kertynyt kaappiin varmaan tusina.
Vaatteiden ostaminen on saanut aivan uuden merkityksen, ei turhaan sanota, että shoppailu on singaporelaisten kansallisharrastus heti syömisen jälkeen. Sillä täällä on mitä ostaa ja hinnat ovat edullisia. Kun eteen sattuu todellinen warehouse sale, on ihan pakko ostaa "varastoon" lasten vaatteita, sillä hinnat ovat naurettavan alhaisia, eurolla hyvälaatuisia merkkipaitoja ja kahdella housuja. Ja itselle myös tulee ostettua niin, että Suomeen palattua ei varmaan kymmeneen vuoteen tarvitse ostaa ainoatakaan uutta kesävaatetta. Vaatevarastomme ovat kyllä nostaneet profiiliaan viime aikoina. Ja toisaalta, ei koskaan tiedä, milloin täältä lähdetään pois, joten parasta hamstrata, kun on vielä mahdollisuus. Tästä on osoituksena ystäväperheemme, joka suuntaa täältä superkalliiseen Lontooseen, heillä on kiire täyttää muuttokontti lastenvaatteilla.
Ihmeellisintä on kuitenkin oman vaatemaun asteittainen muuttuminen. Aluksi kauhistelin aasialaista kimallusta, kuvioita ja kirkkaita värejä. Nyt huomaan jo katselevani niitä säpsähtämättä ja myönnetään - kaapista löytyy jo ainakin kirkkaita värejä mustan sijaan. Ja Hello Kitty on vienyt sekä äidin, että tyttären sydämen. Hello Kitty -kissa ja My Melody -pupu kuuluivat jo omaan lapsuuteeni. Niitä sai ostaa eräästä liikkeestä, jonne kouluikäisenä varta vasten pyöräiltiin hypistelemään pyyhekumeja ja kyniä. Useimmiten kaikki ihanuudet olivat omien viikkorahojen ulottumattomissa. Niinpä niitä annettiin ja saatiin lähinnä synttärilahjoiksi. Niille, jotka eivät tiedä, mistä puhun, suosittelen itsensä sivistämistä vaikka internetin avulla, katso linkkilistastani. Kitschimmäksi Sanrion Hello Kittystä ei kitschi mene.
Kitschin lisäksi primitiivisyys on kova sana. Valokuvassa on kaappi, joka halusi tulla meille ihan välttämättä. (Se ei ole vielä löytänyt täydellistä paikkaa ja näyttää hieman oudolta Ikean työpöydän parina.) En olisi kuvitellut aiemmin myöskään ostavani tuollaista, mutta olen vilpittömän ihastunut sen primitiiviseen ja lähes inhimilliseen olemukseen. Se on jopa suurinpiirtein ihmisen kokoinen.
Kuukauden mittainen confinement month olisi takana ja nyt saavat äiti ja vauva ottaa vastaan vieraita sekä näyttäytyä kodin ulkopuolella! Siis kiinalaisittain. Ei sillä, että olisin istunut kotona ryystämässä confinement souppeja (vahvistavia liemiä, jotka on tehty ties mistä, sain oman osuuteni jo sairaalassa, joten ei kiitos enempää...). Nauttimatta jäi myös sairaalasta saadut äitienpäivälahjat (ehdimmehän melkein synnyttää äitienpäivänä), jotka olivat paikallisia luontaistuotteita: New Moon Essence of Chicken - hajukin oli jo riittävän kamala. Sen sijaan toiset lahjat, joita ensin luulimme äidinmaitokorvikejauheeksi osoittautuivat äidille tarkoitetuksi maitojuomajauheeksi, jota ennakkoluulottomasti olen kokeillut - maistuu kaakaolle ilman kaakaota... Ja parantaa IQ:ta ihan taatusti, jos jotain on pelastettavissa vielä.
Vauvan yhden kuukauden ikää on perinteisesti juhlittu täällä sukulaisten ja ystävien kesken. Vauva voi myös näyttäytyä vanhempien työpaikalla. Erityisiä One month -kakkuja ja juhlapaketteja oheistilpehööreineen saa ostaa tilauksesta, mutta perinteisiin kuuluu myös jakaa osanottajille punaisia kananmunia. Koko juhlan nimi on Red Egg Party. Lupaan värjätä munia, jos joku tulee juhliin.
Lastenlääkärin vastaanotolla täysimetyksellä ravitun poikamme todettiin olevan pulskassa kunnossa. Kiinalainen lääkäri jutteli vauvalle: Mummy is a good cow, ah? (Äiti on hyvä lehmä, vai?)
Menköön se nyt vaikka omituisen huumorintajun piikkiin, mutta olen kyllä kuullut paikallisten möläyttelevän mitä kummallisimpia juttuja. Suomalaisen ystäväni jalkoja, muistaakseni hississä, katsellut paikallinen oli todennut, että onpas sinulla isot jalat! Filippino siivoojamme, jonka jaamme useiden suomalaisten kesken, oli todennut reippaasti toiselle ystävälleni (terveisiä asianosaisille...), että oletpas lihonut! Minulle sama neiti sanoi synnytyksen jälkeen: You look so sexy now! Pitää muistaa maksaa extraa siivoojalle.
