Osa 28: Muuttuuko maku?

Olen huomannut itsessäni muutoksia. Vielä jokin aika sitten en olisi voinut kuvitella pitäväni vaaleanpunaista Hello Kitty -yöpaitaa. En omistanut kuin kaksi lyhyttä hametta tänne muuttaessa ja vaatevarasto oli painottunut mustaan, ruskeaan ja valkoiseen. Täällä ollessa en ole pitänyt juuri muuta vaatetta kuin lyhyitä hameita ja mekkoja. Ja niitä on kertynyt kaappiin varmaan tusina.

Vaatteiden ostaminen on saanut aivan uuden merkityksen, ei turhaan sanota, että shoppailu on singaporelaisten kansallisharrastus heti syömisen jälkeen. Sillä täällä on mitä ostaa ja hinnat ovat edullisia. Kun eteen sattuu todellinen warehouse sale, on ihan pakko ostaa "varastoon" lasten vaatteita, sillä hinnat ovat naurettavan alhaisia, eurolla hyvälaatuisia merkkipaitoja ja kahdella housuja. Ja itselle myös tulee ostettua niin, että Suomeen palattua ei varmaan kymmeneen vuoteen tarvitse ostaa ainoatakaan uutta kesävaatetta. Vaatevarastomme ovat kyllä nostaneet profiiliaan viime aikoina. Ja toisaalta, ei koskaan tiedä, milloin täältä lähdetään pois, joten parasta hamstrata, kun on vielä mahdollisuus. Tästä on osoituksena ystäväperheemme, joka suuntaa täältä superkalliiseen Lontooseen, heillä on kiire täyttää muuttokontti lastenvaatteilla.

Ihmeellisintä on kuitenkin oman vaatemaun asteittainen muuttuminen. Aluksi kauhistelin aasialaista kimallusta, kuvioita ja kirkkaita värejä. Nyt huomaan jo katselevani niitä säpsähtämättä ja myönnetään - kaapista löytyy jo ainakin kirkkaita värejä mustan sijaan. Ja Hello Kitty on vienyt sekä äidin, että tyttären sydämen. Hello Kitty -kissa ja My Melody -pupu kuuluivat jo omaan lapsuuteeni. Niitä sai ostaa eräästä liikkeestä, jonne kouluikäisenä varta vasten pyöräiltiin hypistelemään pyyhekumeja ja kyniä. Useimmiten kaikki ihanuudet olivat omien viikkorahojen ulottumattomissa. Niinpä niitä annettiin ja saatiin lähinnä synttärilahjoiksi. Niille, jotka eivät tiedä, mistä puhun, suosittelen itsensä sivistämistä vaikka internetin avulla, katso linkkilistastani. Kitschimmäksi Sanrion Hello Kittystä ei kitschi mene.

Kitschin lisäksi primitiivisyys on kova sana. Valokuvassa on kaappi, joka halusi tulla meille ihan välttämättä. (Se ei ole vielä löytänyt täydellistä paikkaa ja näyttää hieman oudolta Ikean työpöydän parina.) En olisi kuvitellut aiemmin myöskään ostavani tuollaista, mutta olen vilpittömän ihastunut sen primitiiviseen ja lähes inhimilliseen olemukseen. Se on jopa suurinpiirtein ihmisen kokoinen.