Osa 14: Krokokengät

Tässä muotitietoisille kuuma vinkki ensi kesäksi: osta Krokot!

Crocs eli Krokot ovat suosikit singaporelaisten jaloissa, vauvasta vaariin. Ensi katsomalta voisi kuvitella useiden singaporelaisten harrastavan aktiivisesti puutarhanhoitoa, niin paljon Krokot muistuttavat Etolassa myytäviä puutarhakenkiä. Mutta Krokot sopivat kaikkialle, shoppaamiseen, sunnuntaikävelylle, ravintolaan, rannalle, töihin, kouluun... Krokoja saa kaikissa kirkkaissa väreissä. Malleja on muutamia, joista kuvassa oleva on suosituin. Sen lisäksi on tarjolla saappaita, ballerinoja ja sandaaleita, kaikki samasta homogeenisestä, kevyestä, kumimaisesta puristemuovista.
Meidän perheen ensimmäiset Krokot ostettiin Ellenille pitkän estetiikkaan liittyneen pohdinnan jälkeen. Rumat kuin mitkä, mutta kevyet, eivät luista sateessakaan, eivät välitä kastumisesta, eivät homehdu, eivätkä hankaa.
Ikäviäkin piirteitä liitetään lasten Krokoihin. Kenkien materiaali on pinnaltaan nihkeä ja juuri siksi muodostaa hyvän kitkan liukkaalla alustalla. Tämä on huono ominaisuus yhdistettynä liukuportaisiin. Pahimmassa onnettomuudessa pieni tyttö menetti yhden varpaansa.
Krokot ovat amerikkalainen brandituote. Halpiskopioitakin on myynnissä, alle kymmeneksellä aitojen hinnasta. Aidot Krokot maksavat täällä alkaen noin 20 eurosta. Ole siis muodin edelläkävijä ja tilaa Krokot. Crocsin verkkosivuilla voi myös lukea tositarinoita siitä, kuinka Krokot ovat muuttaneet ihmisten elämän!

Osa 13: Onko värillä väliä?

Biitsiaamua viettäessä harrastin salakuvausta. Rannalla oli loistava aurinkoinen sää, mutta hiljaista, vain työseurueita teambuilding-päivää viettämässä ja muutama satunnainen auringonpalvoja - ja rannalle eksynyt auringonvihaaja.

Marketin kosmetiikkahyllyllä aurinkovoiteiden vieressä ei ole täällä itseruskettavaa vaan itsevalkaisevaa voidetta. Aasialainen nainen välttää aurinkoa kaikin tavoin: vaatetuksella, lierihatulla ja sateenvarjolla. Joskus jopa sanomalehdellä. Epäilemättä valkaisuaineet ovat tehokkaita, sillä eräskin japanilainen nainen näytti uima-altaassa uidessaan valkoiseksi maalatulta geishalta, tosin ilman maalia.

Lehdissä mainostetaan paitsi laihdutushoitoja myös valkaisuhoitoja. Tietyissä piireissä valkoinen iho on sosiaalisen statuksen merkki. Ulkotöitä tekevät vain tummat vierastyöläiset ja rangaistustyöntekijät (vastaa varmaan jonkinlaista yhteiskuntapalvelusta).

Oma reservaattini, siis condo, jossa asumme, on täysin Singaporen "julkisesta" arvomaailmasta poikkeava. Me ulkomaalaiset palvomme estotta aurinkoa kaikkine ryppyinemme, karvoinemme, mahapoimuinemme, lököttävissä ja virttyneissä uimahousuissa tai bikineissä. Jotkut, ilmeisesti tätä jo vuosikausia tehneet, tosin muistuttavat iholtaan enemmän saviruukkua kuin ihmistä.

Osa 12: Pihakuvia

Tässä esittelemme tammikuisen lauantaipäivän vesileikkejä omassa pihassa. Tämä allas on kaikkein suurin. Missä ne varpaat on?


Näin uidaan kovaa vauhtia.


Tätä allasta kutsumme kupla-altaaksi. Nappia painamalla se alkaa kuplia. Lastenaltaassa (kuvassa jossain tuolla kaukana taka-alalla) on suihkulähteitä, jotka saa päälle nappia painamalla. Ja vesiliukumäki.


Kuplat kutittavat masua.


Varustuksen esittely: uusi australialainen uv-suojaava uimapuku, kellukkeet. Välillä pitää levähtää aurinkotuolissa. Uimalasitkin löytyvät kassista.

Osa 11: Heja Sverige

Ruotsi on hoitanut taas pisteet kotiin. Olen löytänyt jo useamman singaporelaisen kaupan, joka myy Maraboun suklaata. Ikea avasi tänne jo toisen megakokoisen kaupan, avajaisiin jonotettiin yötä myöten. Ikealla on myös oma ilmainen bussiliikenne, puhumattakaan jatkuvasta mainonnasta lehdessä ja katukuvassa. Ruotsalaisuus loistaa. Ikeassa singaporelaiset perheet popsivat ruotsalaisia lihapullia.

Menin läheiseen Vivo Cityyn arkisissa asioissa, kun törmäsin käsittämättömään näkyyn. Joulutavaramyymälät aulassa olivat vaihtuneet näyttelyksi, joka kertoi ruotsalaisista suurmiehistä (!). Lapset ja aikuisetkin kantoivat pieniä Ruotsin lippuja käsissään ja olivat hysterian vallassa. Ruotsalainen historiallinen replikapurjelaiva Götheborg oli rantautunut Vivo Cityyn. Laiva ohitti Singaporen osana Aasian purjehdusta. Jatkossa tulemme siis näkemään useita singaporelaisia lapsia sverige-paidoissa.

Osa 10: Durian

Ensimmäistä kertaa Singaporessa kaikki haisi singaporelle. Siis mille?
Ensimmäisenä erotin joukosta homeen hajun. Lämpimässä ja kosteassa kaikki homehtuu, jos ilma ei kierrä. Viimeksi löysin kosteana vessan hyllylle unohtuneen meikkipussini täysin homeisena.

Seuraavaksi identifioin singaporen hajusta black bean pasten, mustan papukastikkeen, joka epäilemättä valmistetaan jonkinlaisella käymisprosessilla. Soossia tarjotaan ainakin chicken rice -ravintoloissa ja haju liittyy food courteihin ja muihin halpoihin ruokapaikkoihin. Kastike on jopa ihan mainion makuista sopivissa määrin nautittuna.

Leimallisin haju kaikesta on kuitenkin durian. Luulin aluksi hajun lähteeksi jotain ruokakaupan edustalla sijaitsevista kojuista, jotka myivät paistettuja lihasnackseja, omituisia vihreitä mehuja ja teelaatuja, banaaninlehteen käärittyjä ruokanyyttejä ja juuston näköisiä (tofu?)kimpaleita. En osannut epäillä viattoman näköisiä muovikelmuun pakattuja hedelmäpaloja viinirypäleiden ja omenoiden vieressä.
Olimme ostamassa iltapalaksi curry puffseja, täytettyjä pasteijoita, emmekä osanneet päättää, mitä täytettä kokeilla. Niinpä päätimme ottaa yhden kaikkia, mukaanlukien durian. Jonossa seisonut vanhempi rouva katsoi meitä epäilevästi ja kysyi, pidämmekö todellakin durianista. Hämmentävä kysymys, emme tienneet vielä. Jostain syystä tämä herätti epäluulomme ja rohkeuden pettäessä juuri kyseinen durian puff jäi jääkaappiin lojumaan ja päätyi lopulta koskemattomana roskiin.
Seuraavaksi huomasin taksissa olevan tarran "No durian" ja kuvan piikikkäästä hedelmästä. Miksi juuri durianin syönti on kiellettyä, mutta kaikkea muuta saa syödä? Lopulta osuin vastakkain oikean kokonaisen durianin kanssa. Se on noin vesimelonin kokoinen vaalean vihreä hedelmä, jonka kuori on kauttaaltaan pyramidimaisten piikkien peitossa. Kokonaisia hedelmiä myydään vain enimmäkseen ulkona, mutta kuorittu valkoinen sisus löytyy useista paikallisista supermarketeista muoviin pakattuna. Mutta se haju!

Durianin hajua ei voi kuvailla. Joku sanoi, että haisee vessalle. Jonkun mielestä vanhoille sukille. Etäisesti hajusta tulee mieleen toissakesäinen Taivallahden rantaan kasaantunut kirkkaan turkoosin värinen sinilevälautta, joka suorastaan porisi helteessä vapauttaen aromejaan. Ehdottomasti odöörissa on ammoniakkia, juustomaisuutta ja pilaantunutta hedelmää, mutta ennen kaikkea 100% löyhkää. Ulkona raatokärpäset tuntuvat piirittävän duriankauppiaita.

Tunnustan heti aluksi, että en ole rohjennut maistaa duriania vieläkään. Mikä kumma saa ihmiset ostamaan löyhkäävän piikkihedelmän vapaaehtoisesti?

Duriania kutsutaan hedelmien kuninkaaksi. Paikallinen peranakan-kokki (peranakan = malesialais-kiinalainen ruokaperinne) Benjamin Sneck, 33 vuotta, vastaa lehtihaastattelussa kysymykseen "What´s your greatest food weakness?" seuraavasti:
"- Durian. I will die for durian...I can eat two whole fruits on my own. I like to put them in the fridge then eat them cold while watching TV. If it stinks up my room, even better."
Herra on muuten poikamies.
Kysymykseen, mikä olisi kokin viimeinen ateria hän vastaa, kuinkas muutenkaan:
"-Durian. I´ll eat until I cannot eat anymore because I don´t think there are durians in heaven."
(the sunday times Dec 31, 2006)
Miksiköhän taivaassa ei olisi durianeja?

Koska en rohjennut lähestyä oikeaa durianin kamera kädessä, laitan kuvan Singaporen Esplanade -teatterista, joka näyttää ihan jättimäiseltä durianin puolikkaalta.
Googlettamalla saatte näkyviin kuvan ihan oikeasta hedelmästä. Jos joku haluaa tutustua lähietäisyydeltä, blogilähteen mukaan Helsingin Hämeentiellä Vii Voan myy duriania pakastettuna.