Singaporelaisia yritetään jatkuvasti opettaa käyttäytymään paremmin, olemaan kohteliaita ja puhumaan oikein. Jaa, että onko siihen tarvetta? On tietysti, kuinkas muutenkaan.
Paikallinen englanninkielinen sanomalehti loi jokin aika sitten kampanjan, jonka tarkoitus on saada food courteissa ruokailijat siivoamaan pöydästä roskat ja astiat itse. Minulle ei ole ikinä tullut mieleenkään tehdä sitä. Aina on selän takana joku harvahampainen mummo tai paappa odottamassa, että joko Ma`am on lopettanut ja saako siivota. Food courteissa nimittäin työllistetään "eläkeikäisiä" näin. Toki hampurilaispaikoissa kannan roskani kiltisti keräysastiaan, mihin minut lienee aivopesty. Kovin moni muu täällä ei vaivaudu tekemään samaa.
Toinen kampanjan aihe, tällä kertaa opiskelijoiden taholta alkanut, on saada ihmiset luopumaan pöydän varaamisesta nenäliinapaketilla. Siis jälleen food courtissa. Monilla on tapana varata ensin ruokailupaikka jättämällä nenäliinapaketti pöydälle ja mennä vasta sitten tilaamaan ruokaa. Kummallinen tapa, mutta lieneekö tuo niin epäkohteliasta.
Joihinkin käytöstapoihin kyllä saisi tulla muutosta. Jatkuvasti puhutaan metrossa mukamas-nukkuvista, jotka eivät anna istumapaikkaa sitä enemmän tarvitsevalle. Tapa on niin laajalle levinnyt, että se suorastaan huvittaa. Kuvitelkaa, miltä näyttää, kun koko vaunun penkkirivillinen matkustajia teeskentelee nukkuvansa.
Ja se toinen jatkuvan valituksen aihe metroon liittyen on vaunuun sisään tunkeminen ennen kuin pysäkillä poistuvat ehtivät ulos. Se on muuten kertakaikkisen idioottimaista.
Vessakäytös on myös jatkuvan valituksen aihe. Singaporen siisteys perustuu näet lähes kokonaan sille, että aina on joku siivoamassa sotkut pois. Todellisuudessa singaporelaiset ovat oikeita sikailijoita. Kaikki eivät vaivaudu edes vetämään vessaa. Monissa paikoissa onneksi on automaattivessat. (Tarkoittaakohan tämä muuten sitä, että minäkin automaatteihin tottuneena unohdan Suomessa jatkuvasti vetää vessan...)
Osallistuimme viime viikolla Nokian Dinner&Dance -iltaan, joka tarjosi mielenkiintoisen näkökulman paikalliseen tapakulttuuriin, tai siis sen puutteeseen. Kutsussa luki "formal", eli päälle piti panna iltapuku. Tai sitten ei. Asuja oli laidasta laitaan. Jotkut miehet tulivat jopa ilman puvuntakkia ja kravattia. Naisilla oli enemmän lyhyitä kuin pitkiä pukuja. Lyhyen puvun kanssa jalassa saattoi olla pitkät nahkasaappaat. Ja eräällä rouvalla jopa Dr. Henry Jones Senior -mallinen hattu saappaiden ja juhlamekon kanssa.
Illallispöytiin istuttaessa ilmestyi paikalle illan juontaja, joka ei sitten hiljennyt hetkeksikään, ainoastaan luovuttaessaan esiintymisvuoron jollekin toiselle. Ja ohjelmassa oli tietenkin tuhat ja yksi interaktiivista leikkiä ja esiintymistä, joiden volyymit olivat lentokenttätasoa.
Kummallisesta käytöksestä aasinsilta vielä ihmeellisempään käytökseen. Viime viikolla eräs Singaporen eläintarhan siivooja sai tarpeekseen kaikesta, huikkasi työkavereille hyvästit ja kiipesi valkoisten tiikereiden aitaukseen (ne samat, joista kirjoitin joskus hyvinkin ensimmäisen blogini Singaporesta). Siinä kaikkien eläintarhan vieraiden katsellessa ja valokuvatessa (kuvareportaasi seuraavan päivän lehdessä!) siivooja usutti tiikerit kimppuunsa metelöimällä ja saikin yhden niistä innostumaan niin, että tuli käpälöidyksi ja purruksi kuolettavasti ennen kuin eläintenhoitajat ehtivät hätiin. Tiikerit stressaantuivat niin, että joutuivat lomalle.
P.S. Ehkä siivooja oli lukenut Ma Jianin The Noodle Maker, jossa eräs elämäänsä kyllästynyt näyttelijätär järjestää itsemurhanäytöksen ja vuokraa tiikerin sitä varten.
No comments:
Post a Comment