Kävelin iloisen Ellen-tytön kanssa juuri aamusella kouluun. Aurinko oli vasta kipuamassa taivaalle ja paistoi lempeästi. Ei kirkkaana ja kovana suoraan ylhäältä, kuten täällä yleensä, vain keltaisena ja viistosti sademetsän puunlatvoja valaisten. Linnut lauloivat trooppisia töräyksiään ja ihmiset kävelivät rauhallisina työpaikkojansa kohti. Kärpänenkin pörräsi.
Eilen kahvipöytäkeskustelussa ystäväni valitti, että Suomesta ei tähän vuodenaikaan kuule kavereista mitään. Jos kuulee, niin kuulee vain huonoja uutisia; väsymystä, masennusta, valitusta pimeästä ja kylmästä säästä. Olimme kaikki samaa mieltä. Huonoja uutisia (paitsi yksi ilahduttava vanhan ystävän yhteydenotto) tai ei mitään.
Auringon vaikutus mielelle on kai tutkittu juttu. Voin vakuuttaa, että vuotemme on kulunut ilman syysmasennuksia, jokavuotista lihon syksyllä - laihdutan keväällä - kierrettä tai edes monsuunihulluutta. Miksi ihminen onkin viitsinyt levittäytyä pohjoiseen, missä osa vuodesta on ihan kelvotonta keliä? Pitäisi olla kaamosloma, kuin pitkä siesta, jolloin kenenkään ei tarvitse tehdä mitään.
Etelä-Koreassa on keksitty terapiakeino, joka saattaisi auttaa kaamosmasennukseenkin. Kun oikein masentaa, järjestä omat hautajaisesi.
Kirkollisessa seremoniassa "vainajalle" pidetään muistopuheita ja lopuksi "vainaja" siunataan ja naulataan arkkuun sisälle. Sitten arkku avataan ja riemuitaan uudelleensyntymästä!
Kuulemma firmatkin tarjoavat tätä jo työntekijöilleen, koska tilastojen mukaan sillä parannetaan työtehoa.
No comments:
Post a Comment