Osa 69: Punainen ja valkoinen

Kuvassa Ellen on apulaisemme kanssa menossa Singapore Flyeriin. Kuva on lavastettu.

Ellenin koulussa oli National Day Party. Majulah Singapuraa (Bahasa Malayn kielistä Singaporen kansallislaulua) on kotona harjoiteltu tavallistakin ahkerammin. Normaalisti se lauletaan jokaisen koulupäivän alkajaisiksi. Juhliin pukeuduttiin punavalkoisiin vaatteisiin. Launtaina vähintään puoli kaupunkia oli punavalkoisissa, Singaporen valtio täytti 43 vuotta. Punainen ja valkoinen ovat tietysti Singaporen lipun värit.

Kovasti rahaa ja vaivaa käytetään tämän nuoren valtion kansallishengen nostattamiseksi. Kansallispäivänä järjestettiin tavalliseen tapaan mittava paraati ja ilotulitus. Vesisateesta huolimatta tunnelma taisi olla korkealla, osallistujille oli jaettu punaiset sadeviitat ja punaisia käsiä heiluteltaviksi. Ne, jotka eivät päässeet paikan päälle katsomaan tapahtumia, liimautuivat kiinni telkkarirutuun, pukeutuneena punavalkoisiin ja heiluttaen ruokakaupan kassalta ostettua minilippua. Ne, joilla ei ollut puutetta pikkurahasta, varasivat jo kauan etukäteen hotellihuoneet keskustasta, luonnollisesti Marina Bayn suuntaan avautuvilla ikkunoilla.

Paraatissa nähtiin ja kuultiin mm. Singaporen ilmavoimien hävittäjien lentoesityksiä, puheita ja hegemoniallista yhteislaulua. Singaporen isä, ysikymppinen Minister Mentor Lee Kuan Yew oli luonnollisesti paikalla. Jos Singaporen valtio voi tiivistyä yhteen henkilöön, niin häneen. Lee Kuan Yew on poliitikko, joka julisti kansalle huonon uutisen vuonna 1965 - Malesia potki Singaporen pois yhteisvaltiosta ja Singaporesta oli tuleva itsenäinen. Lee teki tämän legendaarisesti itkien. Siitä lähtien Lee on ollut valtion ohjaksissa, nykyään enemmän kai symbolisessa mielessä, periaatteessa eläkepäiviä viettäen. Häneen kohdistuu paitsi suurta ihailua, myös vihaa, kuinkas muutenkaan. http://www.youtube.com/watch?v=d1YJLwM4iPk

Sain tässä taannoin epämukavan luennon Singaporen sisäpolitiikasta eräältä kiinalaiselta taksikuskilta. Ensin keski-ikäinen mies jutteli leppoisia Olympialaisista, Kiinan ja Singaporen ulkopolitiikasta ja vaihdoimme tavanomaiset Suomi-tietoudet. Sitten setä valitti hintojen nousua, asuminen on kallista ja ruoan hinta nousussa ja kaikki on niin kallista! Pitäisi muuttaa kuulemma Filippiineille, muuten ei pärjää.
Kun määränpää lähestyi, setä intoutui ruotimaan Singaporen Foreign Talent Welcome -politiikkaa. Ulkomaisten firmojen isompipalkkaiset ärsyttävät monia ja edustanhan itse luonnollisesti paikallisille juuri tällaista perhettä, etenkin kerrottuani kotiosoitteeni (Company pays, ah?). Huolimatta siitä, että Nokian palkat eivät ole kovinkaan ihmeellisiä moniin muihin firmoihin verrattuna. Olen kuullut huhuja viisinkertaisista palkoista.
Ennen perille pääsyä taksikuski oli ehtinyt haukkua presidentin ja koko hallituksen (Indians, lah!), osansa saivat sekä MM Lee että PM Lee (varmaan puolet poliitikoista on sukunimeltään Lee, eivät sukua) - ja lietsoa itsensä niin vihaiseksi, että huokaisin helpotuksesta päästyäni ulos autosta. Onneksi edes verotus on täällä niin alhaista, en olisi varmaan ikinä päässyt autosta ulos, jos olisi vielä pitänyt keskustella tuloveropolitiikasta, lah!