Osa 41: Mietteita Moskeijassa

Luin australialaisen toimittajan ja Lahi-Idan kirjeenvaihtajan Geraldine Brooksin kirjan Islamin naisten salattu elama (Nine Parts of Desire, 1994). Sitten ilmoittauduin opastetulle kavelylle Singaporen Kampong Glamiin, kaupungin malajien vanhaan kaupunginosaan eli muslimien alueelle.
Niskavillat pystyssa mietin wahhabilaisten ahdasmielisia tapoja, fatwoja ja jihadia, kun astelin kohti kultakupolista moskeijaa.

Brooksin kirja on yhteenveto hanen vuosia kestaneesta soluttautumisestaan Lahi-Idan islaminuskoisten naisten elamaan. Koko elaman kirjo aukenee huntujen takaa, tosin kovin erilaisena vanhoillisessa Saudi-Arabiassa kuin maallistuneessa Egyptissa. Sekalainen paketti naisten silpomisesta, matkustuskielloista, syntisesta vatsatanssista ja moniavioisuudesta ei anna kovin mukavaa kuvaa naisena olosta, mutta toisaalta Brooks muistaa ottaa huomioon kulttuuriset taustat, joilla ei ole paljoa tekemista itse Islamin kanssa. Mielenkiintoista antia ovat Mohammedin ilmestykset (joista siis laadittiin islamilaiset lait), jotka osuvat aina sopivasti ratkaisemaan jonkin ongelman profeetan omien vaimojen keskuudessa.

En ollut aiemmin koskaan kaynyt moskeijassa. Luulin, ettei kristitylla ole sinne mitaan asiaa, tai ainakaan naisilla. Mutta yllattaen Singaporen Sultan Mosque on avoinna kaikille, pukeutumissaannotkaan eivat ole sen ihmeellisemmat kuin Italian katolisissa kirkoissa. Liian niukasti pukeutuneille on tarjolla kaapuja. Moskeijan alakerrassa rukoilevat miehet ja ylakerrassa naiset. Koristelu on niukkaa, geometrisia ornamentteja ja koraanin sakeita koukeroisella arabialla. Alttari osoittaa Mekkaan ja lattiaa peittaa ovelasti kokolattiamatto, jossa on merkittyna rukouspaikat.

Singaporessa nakee jonkin verran hunnutettuja naisia, esimerkiksi Ellenin koulussa tyoskentelee eras hijabia pitava lastenhoitaja (kuten myos hindujen otsamerkkia pitava opettaja...). Burqan (=burkhan, burkan, eli mustan kaavun, joka peittaa kaiken paitsi silmat) olen nahnyt useammin Herttoniemessa kuin taalla.
Kavelyllamme vierailimme rukousmattoja myyvassa kaupassa moskeijan vieressa. Selvisikin, etta kauppias on itse hindu - onkohan tama mahdollista muualla kuin Singaporessa? Alueella leijaili myos selva chicken ricen tuoksu, vaikka muslimeilla on menossa Ramadan, paasto.


Brooksin kirjan innoittamana selasin internetista taustatietoja kirjoittajasta. Kiinnosti, joko hanelle on julistettu fatwa kirjansa ansiosta. Fatwan sijaan tormasin mielenkiintoiseen sivustoon Islamista ja naisista (katso linkki listasta).
Islaminuskoiset naiset tuntuvat pitavan hunnustaan kiinni kovasti. Mikas siina, miksi yksi vaatekappale haittaisi muita. Mutta mita tulee moniavioisuuden puolusteluun haistan jo ikavia yleistyksia lansimaisista avioliitoista, avoliitoista ja yleensa ihmissuhteista. Noh, lukekaa itse.

Ristiriitaa islamilaisen ihannevaltion tavoittelijoiden ja lansimaisen sananvapauden, tasa-arvon ja yksilonvapauden valilla ei ratkaista tassa blogissa, eika Brooksin kirjassa. Kaikenpuoleisen kunnioituksen merkeissa. Niin ja ensi viikolla on muuten Hari Raya, suuri islamilainen juhla.