Tuut tuut. Beep beep. Tööt!
Vietnam on yhtä kuin jatkuva liikennekaaos. Pätevä kulkupeli useimmille on mopo, vespa, moottoripyörä, motorino, moottoroitu polkupyörä - tai tavallinen fillari, jolla rämpytetään tietysti kelloa.
Mitä kaikkea mopolla voi kuljettaa?
Nelihenkisen perheen!
Kaksi ihmistä ja sadan litran tynnyrin!
Kaksi ihmistä ja kolme isoa ikkunalasia!
Ison laakean korillisen kananmunia!
Yhden ison (2m) mandariinipuun ruukussa plus kaksi ruukkukrysanteemia (Uuden vuoden juhlia varten)!
Kaksi sikaa.
Puhvelin.
(Kahta jälkimmäistä en tosin ole nähnyt itse, ainoastaan valokuvissa)
Monessako kommunistisessa maassa itse kukin on matkaillut? Sekin ihme pitää kokea ennen kuin on liian myöhäistä. Vietnam on edelleen sosialistinen kansantasavalta, missä punakeltaiset sirppi ja vasara -liput liehuvat. Joidenkin mielestä Vietnam on matkailijalle uusi Thaimaa, ei vielä massaturismilla pilattu. Ainakin hurmaava ja aito, likainen ja meluisa, kerroksellinen ja kiehtova, köyhä ja rikkinäinen.
Uncle Ho (Setä Ho) on siis Ho Chi Minh, Vietnamin Lenin, risupartainen ja laiha mies. Setä Hon kuvia on ripustettu monien kauppojen ja ravintoloiden seinille.
Vietnam tunnetaan monenlaisista asioista: venepakolaisista, amerikkalaisten sodasta (ja sodasta tehdyistä elokuvista), osana entistä Ranskan Indokiinaa. Pohjoisessa on Hanoi (Hanoi Rocks!?) ja etelässä Ho Chi Minh City, paremmin tunnettu vanhalla nimellä Saigon (Madame Butterfly). Vietnam kilpailee Thaimaan kanssa maailman suurimman riisin vientimaan tittelistä. Tunnetuin vietnamilaisuuden symboli lienee kolmiohattu päässä riisipellolla kykkivä nainen.
Meidän lyhyt visiittimme sijoittuu keskelle Vietnamia, Etelä-Kiinanmeren huuhtomille hiekkarannoille, jotka tunnetaan myös China Beachina, historialliseen Hoi Anin satamakaupunkiin. Hoi An tunnettiin ennen lännessä nimellä Faifo ja se oli 1600-luvulla tärkeä kauppasatama ja siirtokunta kiinalaisille, japanilaisille ja portugalilaisille. Unescon maailmanperintölistalle kuuluvan kaupungin arkkitehtuuri on kummallinen sekoitus kiinalaisia, japanilaisia, portugalilaisia, ranskalaisia ja vietnamilaisia piirteitä. Homeisia taloja, jotka joutuvat tulvan alle tämän tästä. Mutta jotain, mitä en ole koskaan ennen nähnyt. Ja mitä ei ehkä kovin kauaa ole näkyvissä. Kaupungin suurin elinkeino lienee nykyisin turismi. Satamatoiminnot ovat siirtyneet läheiseen Da Nangin miljoonakaupunkiin. China Beachille nousee turisteja varten toinen toistaan ylellisempiä resortteja, Hoi Anin lähellä niitä on jo useita. Hoi Anin historiasta kauppiassukujen tyyssijana muistuttaa nerokas tapa, jolla turisteille myydään matkalaukut täyteen todella edullista tavaraa. (Hups...8 metriä silkkiä, viisi huivia, neljä solmiota, suurin lakkavati, joka mahtui matkalaukkuun, bambulautasia, kolme paitaa, isomahainen buddha -suitsukeastia, kompassi, teesetti, puunukkeja, koruja, lakkamaalauksia ja yksi öljyvärimaalaus, setti lautasenalusia)
Ja se ruoka! Palasimme eilen Singaporeen. Tänään kävin uuden vuoden ruuhkia uhmaten kirjakaupassa ostamassa vietnamilaisen keittokirjan. Kuvittele thai-ruoka, jonka tulisuus on korvattu aromikkailla tuoreilla yrteillä. Ehdoton suosikkini on tuore kevätkääryle, jonka sisällä on katkarapuja, kevätsipulia, salaatinlehti, tuoretta minttua, korianteria ja mangoa. Dipataan suolaiseen, kalakastikkeella, chilillä ja sitruunaruoholla maustettuun kastikkeeseen.
No comments:
Post a Comment